Pelosta vai rakkaudesta?

“Mä olen alkanut kouluaamuina reippaasti pukemaan ekana päälleni ja auttamaan sua myös siivoamisessa kotona. Varmaan se johtuu siitä että oon kasvanut jo tähän ikään ja oppinut tällaistakin.” Näin pohti näinä päivinä kahdeksan vuotta täyttävä tyttäreni aamulla rauhallisen tyytyväisenä ääneen. Hymyilin. Tunnistin tämän yhdeksi niistä sekuntien ohikiitävistä hetkistä, jotka ovat kuin palkintoja vanhemmuudessa. Juttelimme hetken siitä, kuinka jokaisella on koko ajan jokin vaihe kasvettavana. Vauvana opetellaan … Continue reading Pelosta vai rakkaudesta?

Maybe the world is raising the needed from our kids

Nykylapsuuden erottaa omastani ainakin valintojen määrä. Vaikka itse elin monilta osin kovin yltäkylläisen (tai ainakin niukkuudesta kauempana olevan) lapsuuden, on silti vaikea hypätä lasteni kenkiin, joille on keksittävä yhä luovempia tai kovempia keinoja saadakseen heidät esimerkiksi syömään “tätä mitä nyt tänään on”. Heidän maailmansa kun on erilainen: He tietävät että kaikessa on vaihtoehtoja tarjolla. Tai – heidän on vaikea ymmärtää ettei jossain asiassa niin olisi. … Continue reading Maybe the world is raising the needed from our kids

Vanhemmuus on rohkea, sitkeä teko

Kun esikoiseni synnyttyä totuttelin äidin rooliin puuhakkaasti sen ajan uusin välinein ja suuntauksin, isäni totesi minulle: “Sitten kun olet sisäistänyt että kyseessä ei ole projekti, vaan jatkuva prosessi, olet pitkällä”. Terveisiä vaan isälleni tuonpuoleiseen, tässä sitä nyt ollaan. Kun lapset ovat alakouluikäisiä, sitä on (jo!) tottunut olemaan äiti. Arjessa on kuitenkin edelleen hetkiä, jolloin tulen miettineeksi että mihin ihmeeseen oikein ryhdyinkään kun tähän maailmaan lapsia … Continue reading Vanhemmuus on rohkea, sitkeä teko

Kas, Kekkonen ei kasvata lapsiamme

Kuten kaikki vanhemmat ovat tehneet maailman sivu, me nelikymppiset kasvatamme lapsiamme ihan toisenlaisessa maailmassa kuin itse kasvoimme. Lapsemme kasvavat tiedonpaljouden ja vaihtoehtojen keskellä. Valinnanvapauden ja valintojen määrän suhteen maailma on muuttunut nopeimmin. Vaikka omin päin valitseminen tuntuu vapauttavalta, aivojamme ei ole totutettu siihen. Jatkuva päätösten tekeminen on kuluttavaa ja vie aivoilta energiaa – siksikin olemme välillä vähän kuutamolla. Ei meidän vanhempiemme tarvinnut koko ajan valita. … Continue reading Kas, Kekkonen ei kasvata lapsiamme

Eteinen, elämän näyttämö

Arki on tuloa ja menoa, elämä lähtöjä ja saapumisia. Eteinen näkee kaiken, ottaa vastaan kaiken – kuin äiti. Tästä tullaan ja tästä lähdetään maailmaan. Reppuja, kenkiä, hiekkaa ja hyppynaruja. Unohtuneita tavaroita, avainkaulalapsia. Ystäviä, eväitä, kiirettä, odottelua. Viimeiset halit, ensimmäiset syleilyt. Ovi avautuu ja sulkeutuu, avautuu ja sulkeutuu. Tässä tapahtuu elämä. Ja ovelta hienoin huikkaus: Huhuu, Äiti hei, kotona ollaan! Life is coming and going, departures … Continue reading Eteinen, elämän näyttämö

Luovuus = Äly hauskanpidossa

Jälleen ohjeistan ottamaan maalaushommiin alustan ja kerta toisensa jälkeen siivoan silppua lattioilta tai raaputan liimaa pöydältä. Usein myös ensimmäiseksi kotiin tullessani imuroin, jottei glitter tai slime-ainekset kulkeutuisi jaloissani ihan joka nurkkaan. Jep, meillä askarrellaan bigtime. Lasten luovuuden salliminen on vanhemmalle työlästä, mutta siihen investoiminen kannattaa. Arvelisin että luovuus nousee yhä suurempaan arvoon tällä aivotyön aikakaudella, kun on siedettävä epäselvyyttä ja yhdisteltävä nopeasti uusia asioita. Lasten … Continue reading Luovuus = Äly hauskanpidossa

Hitaat kengät – Slow shoes

Ostin talvikengät, joissa on pitkä nyöritys. Niiden pukeminen ja riisuminen kestää kauan. Kengät liittyvät siirtymiseen ja siirtymät ovat ihmiselle haaste. Pienten lasten käyttäytymisestä sen huomaa parhaiten: Harva lapsi lähtee päiväkotiin, tai päiväkodista, suitsait-sukkelaan. Lapsiperheen koko elämä tuntuu toisinaan tapahtuvan eteisessä. Ulkomaanelämä on paljolti siirtymien manageerausta: Kodista ja koulusta toiseen, lomalta sukulaisten parista takaisin expat-kuplaan, edellisen kotimaan juuri sisäistetyistä tavoista uuden kotimaan arkeen ja tempoon. Ainaista … Continue reading Hitaat kengät – Slow shoes

Suojaan sinua

Minä suojaan sinua koko sydämeni voimalla vartaloni varjolla sieluni sanoin ja käsieni teoin, suojaan sinua. Että saisit vielä lentää lintujen kanssa, tanssia prinsessojen piirissä, pysyä yksisarvisten matkassa, taikametsässä, säilyttää silmiesi kirkkauden ja poskesi silon niin pitkään kuin vain on mahdollista jotta sinulla olisi sitten mistä ammentaa, paljon paljon myöhemmin kun tarvitaan, minne palata, mielesi sopukkaan, muistisi tunteeseen, sydämesi kotiin. Suojaan sinua. I will shelter you … Continue reading Suojaan sinua

Huolet ovat portteina käyttökelpoisia

Koska olen ihminen ja äiti, saan itseni kiinni joskus huolestumisesta. “Entä jos kuopus jää yksin vaille ystäviä uudessa koulussa?” “Entä jos sairastun vakavasti?” “Mitä jos tyttäreni jää auton alle pyöräillessään?” Aika turhaa hommaa tällainen pyörittely. Etukäteen murehtimalla ei tee oikein mitään muuta kuin nykyhetkestään kurjan. Mutta eivät huolet ihan turhia ole, vaikka murehtiminen onkin. Ajattelen huolien ja murheiden kuten myös unelmien ja haaveiden, olevan portteja … Continue reading Huolet ovat portteina käyttökelpoisia

Lapsilleni – To my short ones

Koetan vastata kysymyksiinne ja ihmetellä asioita yhdessä; Ohjata, näyttää valoa suuntaan, josta voisi olla apua. Yritän olla esimerkkinä, näyttää aikuisen mallia ja antaa avaimia itsetuntemukseen. Ehkä opitte jotakin. Mutta tepä vasta olette opettaneetkin minulle: Enemmän kuin ikinä pystyin ennen syntymäänne kuvittelemaan. Olette opettaneet kuinka elämänkokoisen vastuun kanssa eletään päivittäin riittämättömänä – ja että se riittää. Olette esitelleet minulle väsymyksen, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan, ja … Continue reading Lapsilleni – To my short ones