Aina on niitä, jotka tekevät, ja niitä, jotka tulevat katsomaan tekemistä.

Olethan kohdannut muusikon, joka eläytyy musiikkiinsa niin, että on kuin yhtä kehoa instrumenttinsa kanssa? Tutkijan, joka uppoutuu tutkimaansa ilmiöön tai asiaan niin, että vaikuttaa kuin olisi toisessa maailmassa puhuessaan innoissaan asiastaan? Urheilijajoukon, joka on yhdessä täysin keskittynyt peliinsä?

Heissä on jotakin samaa. Ihmiset, jotka ovat innostuneet asiastaan ja uponneet intohimoisesti mielenkiinnon kohteensa toteuttamiseen, ovat jotenkin ei-minkään-ikäisiä, ei-mihinkään luokkaan luokiteltavissa; Vapaampia.

Kun käyttää aikaansa johonkin josta innostuu, aika pysähtyy. Mielekäs toiminta ylittää egon voiman ja aikakin menettää merkityksensä itse tarkoituksena. Kun keskittyy pitkäjänteisesti, lähes väistämättä myös oppii, ja se lisää itseluottamusta.

Kun laittaa sydämensä ja keskittymisensä kiinnostavaan tekemiseen, ulospäin näkyy ihmeellisesti se, mitä silmin ei voi nähdä. 

Me emme oikeasti ole minkään ikäisiä, emme minkään värisiä emmekä pituisia. Vaikka kehomme ovat olleet maailmassa jonkin ajan ja toteutamme joskus sukupolvellemme muodostuneita tapoja, me itse emme ole nuoria emmekä vanhoja. 

Kun saa olla mukana urheilutapahtuman tunnelmassa, konsertissa tai lukee vaikka hyvää kirjaa, tuntuu kuin itsekin olisi rohkea ja kosketuksissa iättömään itseensä, vaikkei olisi tekevää sorttia itse.