Maybe the world is raising the needed from our kids

Nykylapsuuden erottaa omastani ainakin valintojen määrä. Vaikka itse elin monilta osin kovin yltäkylläisen (tai ainakin niukkuudesta kauempana olevan) lapsuuden, on silti vaikea hypätä lasteni kenkiin, joille on keksittävä yhä luovempia tai kovempia keinoja saadakseen heidät esimerkiksi syömään “tätä mitä nyt tänään on”. Heidän maailmansa kun on erilainen: He tietävät että kaikessa on vaihtoehtoja tarjolla. Tai – heidän on vaikea ymmärtää ettei jossain asiassa niin olisi.

Meidän nelikymppisten lapsuus oli leppoisampaa: Kaikki tekivät noin about samoja juttuja pihalla, katsoivat samat ohjelmat telkusta, lukivat samat aineet samoista kirjoista peruskoulussa, ostivat vaatteet samoista paikoista ja kuuntelivat samat musiikit.

Irtokarkkien valitseminen oli hauskaa, sen kun sai harvoin lauantaisin tehdä itse. Vaikka samoista laareistahan nekin valittiin ympäri Suomen.

Oli huoletonta. Ei tarvinnut ajatella, kerätä ja jäsennellä tietoa kovin paljon tietääkseen mikä oli hyvää tai ryhmässä sosiaalisesti hyväksyttyä.

Nykymaailmassa valitsemme jatkuvasti ja se on varsinkin meille aikuisille kuluttavaa ja energiaa vievää. Lastemme aivot varmaankin tottuvat siihen. Meille aikuisille tyyli on uusi ja siksi vaikeampi sisäistää.

Itse ajattelen, että ilo syntyy itse tekemällä ja onni siitä, että on tyytyväinen siihen mitä on, eikä koko ajan näkien sitä mitä puuttuu tai mitä olisi paremmalla tiedolla valinnut toisin.

Ehkä lastemme maailmassa tämäkin tulee muuttumaan? Tai ehkä tuo sukupolvi oppiikin sitten paremmin päättämään ja seisomaan päätöstensä takana? Sitäpä maailman vaikeat ratkaisut varmaankin jopa nyt huutavat avukseen.


Today´s childhood is different than ours, at least due to number of choices. Even if I feel I have lived through a childhood in abundance in many ways, it is sometimes hard for me to step into my kids shoes and make them eat “what we have here today”. Their world is different: They know that there are choices in everything. Or in other word – they have difficulties in understanding that there would not be.

As we forty-somethings were kids, life was balmy. Everybody went just about for the same hobbies, watched the same TV-shows, studied the same subjects from the same books (Finland specific), bought the same clothes maybe in different size and colour, and listened to the same music.

There was no need to extensively analyze information to know what is good or socially acceptable.

Today, we all choose extensively everyday. It is energy consumptive and wearing us out. Our kids’  brains are getting used to it, but to us adults, it is new and harder to get used to.

I have a tendency to think, that joy is created by self doing something and happiness rises from being content; seeing what is here and not focusing on what is lacking, or what could have been chosen differently. Maybe this will change too in the future world? Or maybe all this will teach the future generation to be better decision makers who will stand behind their choosing? Maybe that is exactly what the demanding circumstances of our globe need very soon.