Hyvä, paha, ihminen

Sain viettää lapsuuteni ja nuoruuteni hyvien ihmisten ympäröimänä. Sellaisten, jotka toivovat ja tekevät toisille hyvää, pitävät itsestään huolta ja osaavat ajatella oman toimintansa seurauksia ennen kuin ryhtyvät siihen. Sellaisten, joiden sanat ja toimet ovat yhtä.

Varmasti pitkälti tämän ansiosta ajattelen lähtökohtaisesti ihmisistä hyvää ja vilpittömästi uskon, että elämässä käy lopulta aina hyvin. En useinkaan näe pahaa ympärilläni. Kyynikot kutsuisivat naiiviksi.

Olen aina ymmärtänyt olevani erityisen onnekas, että olen syntynyt sellaiseen ympäristöön kuin synnyin, mutta aikuisena olen pohtinut omaa ihmiskäsitystäni ja joutunut testaamaankin sen paikkansapitävyyttä.

Ymmärrän, etteivät kaikki ole olleet kasvaessaan yhtä onnekkaita. Tiedän myös, että aina on tilanteita, joissa joku on heti valmis tukahduttamaan toisen loiston ja hyötymään ensisijaisesti itse. Ihminen kykenee yhtälailla niin pahaan kuin hyväänkin.

Hyvä on pehmeää, sitkeää, rauhallista, soljuvaa. Paha on kulmikasta, äänekästä ja repivää. Hyvä toimii rakkauden pohjalta, paha pelosta käsin.

Jotta kykenisi hyvään, on tutustuttava omaan varjopuoleensa; pahaan petoon joka ahdistettuna näyttää kyntensä. On kurkistettava omaan asevarastoonsa – tällaisia pommeja ja puukkoja minullakin täällä on rivissä – mutta sitten sulkea kaapin ovi. Avain on hyvä pitää itsellä, eikä siihen kannata teettää kaksoiskappaleita.

Kun kutsuu oman petonsa joskus juttelemaan iltateen ääreen ja silittää sitä myötäkarvaan, eli hyväksyy myös pahan mahdollisuuden itsessään, riisuu sen aseista. Silloin on helpompi toimia hyvän pohjalta myös niissä tilanteissa kun joku toinen ei siihen kykene.

Jos lapsuudessani vastaanottama karhunpalvelus on se, että en osaa suhtautua elämään ja ihmisiin lähtökohtaisen epäluuloisesti, se ei kai ole kovin suuri karhunpalvelus?


I had a sheltered childhood among good people. People, who believed in good and mostly acted from good intentions, took care of themselves and were able to think before acting. People, whose deeds and words met.

I understand I was lucky, and because of my luck I think good about people. I believe that the good always overcomes. Cynics would call me naive.

However, I have had to test my perception as an adult – haven’t we all? I have understood that there are situations in life, when someone is instantly ready to dim your shine and take all the benefit. Human is as capable of bad than good.

The good is soft, resilient, serene and flowing. The bad is edgy, noisy and deconstructive. The good acts out of love, the bad out of fear.

To be capable of the good, I need to get to know my dark side; the beast in me that will attack if harassed. Every now and then, I take a peek in my dungeon of weapons: These kinds of bombs and knives I keep here – but I decide to close the door and keep the key in safe.

As I invite my inner beast for tea in all peace and quiet, accepting it’s existence, I disarm it. Then it is easier to act from the good even if someone else did not.

If the disservice I got as child, was that I am incapable of taking a mistrustful attitude towards people and life, is it that such a bad disservice after all?