The little Kentuckian rebel in my Finnish mind

Kun muutin Kentuckysta takaisin Pohjois-Euroopan kylmempään ihmis-kanssakäymiseen ja säähän, päätin ottaa mukaani tavan sanoa kauniit ajatukset toisille ihmisille ääneen. Nyt paluun laineiden jo lyötyä, ollessani täysin kotoutunut takaisin pohjoiseen, huomaan että tästä päätöksestä on pidettävä kiinni yhä tiukemmin ja tietoisemmin.

Olen huomannut että jos unohdan sanoa huomaamani kauniit asiat toisille ääneen, tunnen seuraukset hyvin pian: Oma maailmani muuttuu harmaaksi ja ympärillä tuntuu olevan enemmän korjattavaa kuin kaunista.
Ihmisen aivoilla on kai luontainen taipumus tarttua epäkohtiin ja negatiiviseen. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä herkemmin on huomattava kyynisyyden ovela hiipiminen paikalle heti tilanteen tullen.

Kun taas keskittyy tilanteiden, ihmisten ja asioiden hyvien puolien paljastamiseen, ne eivät ainoastaan tule esiin, vaan lisääntyvät.

Ulkomaan vuosiltani minussa on onneksi hiukan jäljellä kapinallista, joka ei suostu täysin muokkautumaan suomalaiseen ryhmäkäyttäytymiseen, jossa ensisijaisesti ollaan hiljakseen häiritsemättä toisen ajatuksia omalla olemassaololla, koska pelätään itsekorostusta (mikä sinänsä on tosi hienoa). Pidän kiinni tuosta tietoisesta kapinallisesta kaikin keinoin ja annan sille tilaa aina kun vain suinkin muistan, ottamalla muutaman askelen ventovieraankin luokse kertomaan huomioni vaikka kauniista asusta.


When I moved back to northern Europe from Kentucky, I made a conscious decision to continue the southern habit of complimenting other people and stating beautiful thoughts aloud.

As I now have settled back to north completely, I notice that I have to concentrate much more to keep my decision. When I have not followed it, I feel the consequences immediately: My own world turns to grey and there seems to be much more to repair than to admire in the world.

I guess the human brain has a tendency to stick to defect and the negative. It feels like cynicism needs more fighting the older I get. But luckily the weapon is very easy to use: When I concentrate on exposing the beautiful in all things, situations and people with words, it does not only get exposed but grows too.

As leftovers from my years abroad, I have little rebellion in me. I will not consent molding into the northern silent group behavior of not talking to strangers in the fear of giving a self-absorbent impression. I will give space to my inner rebel whenever possible and go say the nice thoughts that appear in my mind, even to a stranger.