Kodin tunne ja muita merkityksiä

Muistan meidän jokaisen kodin keittiön! Ja sen hotellin, jossa me asuttiin kokonainen kesä!

Lapsilleni on toistaiseksi tavallisempaa, että muutetaan usein kuin että pysytään paikallaan. Heille on hyvin eksoottista, että osa heidän suomalaisista ystävistään on asunut samassa kodissa koko ikänsä.

Muutettuaan useasti, kodin ja talon eron ymmärtää selkeästi. Koti kulki lapsillani maailmalla mukana vaikka talot, paikka, ihmiset, koulut ja ympäristö vaihtuivat.

Koti on tunne. Se on turva ja omien ihmisten henkinen läsnäolo. Koti on tila, jossa saa olla oma itsensä ja jossa sinua halutaan ymmärtää. Kotiin voi mennä välillä maailmalta piiloon kuin kuoreensa.

Sidomme tunteitamme, muistojamme ja merkityksiä materiaan, traditioihin, paikkoihin ja tilanteisiin huomaamattamme joskus aika tiukoinkin mielen solmuin. Kai se vain on aivoille ominaista, koska ihmisen fyysistä ja psyykkistä puolta ei voi toisistaan eriyttää.

Tästä syystä muuten vanhojen kaitafilmien tai lomakuvien katselu ei kiinnosta niitä, jotka eivät ole itse olleet kuvaushetkellä paikalla. Toisen mökkikään ei välttämättä ole se kaikkein paras lomaparatiisi, koska lapsuuden iloiset kesiä ei ole vietetty siellä.

Ehkä tämä ulkoisten asioiden ja niihin liittämiensä merkitysten erottamiskyky on osa sitä resilienssiä, jota tarvitaan nykymaailmassa ja jota ulkomaanelämä opettaa kun kaikki ulkoinen vaihtuu usein?

Joustavuus on hyvä selviytymisominaisuus, mutta mietin paljon jo maailmalla ollessani sitä, missä kohtaa se muuttuu sitoutumiskammoksi tai kyvyttömyydeksi kiintyä? Kiintymys kun on kuitenkin väylä sille syvemmälle yhteydelle, jota ihminen ikuisesti etsii. Täytyy olla tarkkana että vaikkei kiintyisi elottomaan, kiintyy kuitenkin elävään elämään. Sitä rajaa kai moni expat hakee.

Onneksi tähän ikään mennessä kodin tunne ei ole sidottu siihen yhteen taloon, jolloin tunteakseen olonsa turvalliseksi ja hyväksi ei tarvitse mennä tiettyyn paikkaan maapallolla, vaan tiettyyn paikkaan omassa mielessä.


I remember all our kitchens in every house! And the hotel where we lived for a whole summer!

For my kids, it is still more normal to move a lot that to live in one place. They think it is very exotic that some of their friends have lived all their lives in one house.

When you move many times, you understand the difference between a house and a home very clearly. My kids’ home traveled with them even if schools, places, houses, friends and surroundings changed.

Home is a feeling. It is a safe, and the mental presence of your people. Home is a space where you can be yourself and where you are understood.

We put meaning in material, habits, places and situations without noticing by tying our feelings and memories in them. I guess it is just natural, as the physical and mental parts of a human cannot be separated.

This is why old photos from a holiday trip are not very interesting to people who were not a part of that holiday. Another person’s holiday home is not necessarily the perfect paradise to you as you have not spent your joyful childhood days there.

Maybe this ability to separate outer things and the meanings you have put in them is part of the very much needed resilience that expat life teaches?

Flexibility of the mind is very good for survival but at which point does it turn into a disability to attach and feel? And therefore make you miserable as attachment is the way to the deeper connection with people and self, that we all use a lifetime seeking. I guess seeking this boundary is the thing that many expats keep “expatting”.

Luckily, at forty, at least I have realized that the feeling of home is not tied to a place in the world, but a place in my mind.