All feelings are positive

Suurten elämänmuutosten, kuten ulkomaanmuuton tai vaikka lapsen syntymän, nostattamat vahvat tunteet ovat usein yllätys, vaikka niiden käytännön puoleen olisikin osannut valmistautua.

Ennen kuin esikoiseni syntyi, minulla oli jo paljon kokemusta eri ikäisten pikkulasten hoitamisesta, eivätkä vauvanhoidon rutiinit voineet siksi minua suuremmin hetkauttaa. Vaikka olin seurannut muun muassa sisareni äitiyttä lähietäisyydeltä, vanhemmuudessa, niin kuin monen muunkin suuren elämäntilanteen kohdatessani, minut yllättivät tunteet. Tunteet ison asian äärellä ovat niin kokonaisvaltaisia ja pakahduttavia suuntaan ja toiseenkin että niiden edessä tuntee joskus olevansa kuin luonnon armoilla.

Kaikki tuntevat joskus muitakin kuin sosiaalisessa mediassa esiteltäviä positiivisia huippufiiliksiä, vaikka toisten tunteita onkin melkein mahdotonta ulkopuolelta ymmärtää. Kuinka monesti olenkaan toivonut että pystyisin olemaan tuntematta! Että osaisin vain lähettää sen kaikkein raastavimman surun, musertavimman ahdistuksen tai karmeimman tulipalonpunaisen kiukun matkoihinsa sitä tuntematta. Että elämä olisi tasaista kuin haalennut tiskivesi. Olen jopa joskus toivonut että syntyisin seuraavassa elämässäni robottimieheksi, jotta voisin vain vierestä hölmistyneenä seurata ihmisten rimpuilua tunteiden aalloissa, ymmärtämättä tapahtumista tuon taivaallista ja marssia polullani eteenpäin esiohjelmoituna.

Jokainen aikuinen joutuu tuntemaan omat tunteensa yksin ja siksikin vaikeimpia tunteita on hirveää kohdata. Pahimmillaan voimakas tunne tuntuu fyysisenä kipuna ihmisen kehossa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Tunteiden sietäminen on joskus kamalaa ja kestämätöntä vaikka ihminen kyllä kestää. Tunteita ei tarvitse pelätä: Mitään muutahan ei tapahdu kuin että tunne tulee, tuntuu ja menee sitten matkoihinsa. Silti me nykyihmiset emme tunnu pelkäävän mitään niin paljon kuin omia tunteitamme (paitsi amerikkalaiset, jotka kyllä pelkäävät enemmän alastomuutta). Miksi me yritämme niin kovasti olla jotakin muuta kuin ihmisiä?

Jos ei tunne vaikeita tunteita, ei voi tuntea niitä ihaniakaan. Robottimies ei ymmärrä kepeää mahanpohjasta asti rintakehää pitkin nousevaa pulppuilevaa riemua, pakahduttavaa myötäylpeyttä ja onnenkyyneleitä, pumpulihattaranomaista tyytyväisyyttä tai rauhallista syvää elämäntyyneyttä, joka syntyy oman tunneskaalan hyväksymisestä ja läpielämisestä.

Elämä tunteineen on kuin kuminauha – se ponnahtaa ylöspäin vain sen verran kuin sen antaa venyä myös alaspäin. Jos keskittyy leikkaamaan elämästään pois hankalat olotilat, tulee poistaneeksi myös kaikki aidot myönteiset elämykset ja siten elämästään sisällön. Värit haalistuvat harmaaksi ja beigeksi. Nautinto muuttuu rutiiniksi, ilo moottoritien ohikiitäväksi asfaltiksi ja koko elämäntaival suoritteeksi.

Tunteet ovat yhteys itseen ja sitä kautta muihin ihmisiin, eivät mitään sen kummempaa, pienempää eivätkä suurempaa.


The grand feelings that big life events, like moving abroad or welcoming a newborn in the family raise, often surprise us, even if you had had the chance to prepare for the practicalities.

I had wide experience in taking care of babies before my first one was born, and I was not at all nervous about holding a newborn, changing nappies or bathing her. I had closely followed parenthood in my sister’s family but like all big and meaningful things – the grand bursting (not always “positive”) feelings surprised me.

Even if other people’s feelings are almost impossible to understand from outside, I know that every now and then everybody feels other feelings than the ones they elate in social media. Oh, how many times I have wished for not to feel! To be able to send the most excruciating anxiety or the most gruesome anger away without having to feel it. For some seconds, I have wished for life to be as lukewarm, dull and grey as dishwater. I have even wished to be reborn as a robot, so that I could just follow stunned how real living people wriggle in their feelings, and not understand any of it parading forward preprogrammed on my path.

Every adult feels and bears her feelings alone and it is sometimes horrible. On the most horrible, sorrow and anxiety feel like physical pain without exit. Bearing feeling is not easy and can feel unbearable but there is not doubt: A human is made to bear them. You do not have to be afraid of feelings: nothing else happens than that they show up, feel and then leave us to be replaces with other ones. Still we do not seem to be afraid of anything more than feelings (except today’s Americans who are more afraid of nudity). Why do we try so hard to be inhuman?

If you do not allow the difficult feelings to appear, you cannot feel the most wonderful ones. A robot does not understand the airy bubbling joy rising all the way from your belly, the bursting compassionate pride for somebody elses success, happy tears that cannot be stopped, or cottoncandy-like satisfaction and calm deep serenity that develops from accepting and living through your own scale of emotions.

Feelings in life are like a rubber band – they can only bounce up in the same extent that the band is stretched down. If you concentrate on cutting the inconvenient states of mind, you will cut the most positive experiences too – and therefore the content of life in my opinion. All the colours fade to beige and grey. Enjoyment turns into routine, joy into transient highway asphalt and whole life into just performance.

Feelings are our connection to our truest selves and through that, to other humans. Nothing more special, nothing less, nothing more.

2 thoughts on “All feelings are positive

Comments are closed.