Luksus on sitä mihin ei ole vielä tottunut

“Heippa, hauskaa koulupäivää!”, huutelen vielä perään ja vedän sitten kotimme ulko-oven kiinni.

Neljä- ja seitsenvuotiaat tyttäremme kulkevat koulun kuljetuspalvelun kyydissä arkiaamuiset koulumatkansa. Pikkubussin sydämellinen suurikokoinen kuljettajamies vie pienimmän kädestä pitäen luokkahuoneeseen. Tämä on minun arkeni luksusta. Minä pinkaisen lenkille heti kun olen siivonnut keittiön koulueväiden ja aamupalanlaiton jäljiltä, tai istun hetkeksi nauttimaan hiljaisesta aamusta kahvikupin kanssa.

Koko viime vuoden aamuni olivat toisenlaisia. Hyppäsin sängystä suoraan ulkovaatteisiin ja vedin pipon takkutukkani päälle. Aamutoimien jälkeen poljin pyörällä pienemmän tyttären yhdeksän kilometrin päähän kouluun säässä kuin säässä – tai vaihtelun vuoksi kiipesimme joskus ratikan kyytiin, jonka vaihdoimme metroon loppumatkasta.

Opin nauttimaan noista aamuista. Raikas ilma ja pieni urheilu saivat päivän heti oikeille raiteille, vaikka herätyskellon soidessa melkein aina mieleni haroi ajatusta vastaan. Ja juuri sen vuoksi tiedän millaista luksusta nykyiset aamuni ovat.

Joidenkin asioiden arvon ymmärtää vasta kun menettää ne, kuten usein on esimerkiksi terveyden ja yleisen turvallisuuden kanssa. Mikään ei motivoi toimimaan niiden puolesta, ennen kuin tuntee nahoissaan mitä niiden menettäminen todella tarkoittaa. Minun kokemukseni mukaan homma toimii myös toiseen suuntaan. Lasteni koulukyyti on erityistä luksusta ja sellaisena sen haluan pitääkin. En halua tottua siihen kuin saavutettuun etuun.


“Have a fun day at school!” I holler before I get back in the house and close our front door.

Our four- and seven-year-old girls use the school’s transportation service in the mornings. The friendly big male driver of the minivan takes the little one all the way to her classroom holding her small hand. This is my everyday luxury. I sprint for a morning jog after cleaning the kitchen from the snack- and lunch making, or just sit down for a moment and enjoy the quiet with my coffee.

For all last year, my mornings were different. I used to jump straight into my raingear from the warmth of my bed and pull a hat on to hide my bed hair. After getting everybody ready for school I cycled the little one there for nine kilometres in all kinds of weather. Sometimes, for a change, we took the tram and exchanged to metro for the last three stops.

I learned to appreciate those mornings. The fresh air with some exercise got the day instantly going, even if I seldom felt like starting the day when the alarm rang. And that is why I know my mornings now are such a luxury.

The value of some things can only be noticed after you lose them, like health and general safety. Nothing deeply motivates you to work for them before you really feel what it is to lose them. In my experience, if you concentrate, it works the other way too. The morning transportation system for my kids is absolute luxury to me and I want to keep it that way. I try not to get used to it.

2 thoughts on “Luksus on sitä mihin ei ole vielä tottunut

  1. Olen jo pidempään seurannut blogiasi ja se on sekä viihdyttävää, että ajatuksia herättävää luettavaa. Suuri kiitos sinulle blogistasi! Osaat niin kauniisti pukea ajatuksesi sanoiksi. Ja olen kyllä vaikuttunut siitä, että olet aiemmin pyöräillyt 9 km matkaa ees-taas säässä kuin säässä! Itsekin kuljen joka paikkaan lasten kanssa pyörillä, mutta meillä matkat ovat vain 1-4 km/suunta!
    T: jujukas blogista http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/

    1. Kiitos paljon lämmittävästä palautteesta! Pyöräily on kyllä aina hyväksi ja hieno juttu, olivat matkat minkälaisia tahansa. Olin viime talven suhteen onnekas, sillä kertaakaan ei ollut sellainen keli että olisi pitänyt varoa liukkautta. Sellainen “kanaalit jäädyttävä talvi” on täällä kuulemm tavallinen noin kerran kymmenessä vuodessa ja sekin olisi tietysti luistimilla hauska kokea!

Comments are closed.