Life is departures and arrivals – Elämä on lähtöjä ja saapumisia

Besides the weather surrounding me, the biggest change in my everyday life lies in transportation. In Kentucky, a car of my own was a true necessity, as it was impossible to get anywhere without it. In Kentucky, a person does not really exist without a car. A car is not just a car. It is a physical extension of one’s body, as everything is handily designed for cars.
I had my second home set up in my SUV: Juice boxes for the kids, music, change of clothes and extra diapers, lip gloss, selection of sun shades, hand cream and wet wipes, you name it. I used to love my car as it was such a big part of my life. It was like my gigantic moving purse.

In Amsterdam, it is quite the opposite. I can choose to walk, run, bike, or take a taxi, the public bus, tram or metro. I can choose a suitable vehicle depending on where I am going, how fast I need to be there, whom or what I’m with and what the weather is like.
Does that sound like a handful? Maybe, before you try it. And honestly, of course it does, if my mind is set for just reclining my lazy bum on the nearest car seat.

And this is why I have tried to set my mind on the public transportation schedules and routes lately. The bus to the kids’ school leaves every ten minutes, the tram even more often. It takes me four minutes to walk to the bus or tram stop pushing a stroller. Easiest stop to switch from metro to tram (which goes all the way into the city) is Onderuit or Uilenstede, where I only need a couple of steps from one stop to another.

In fact, a working public transportation system brings quite much other things to the life of its’ passenger than just getting from one place to another. Fresh air, some walking steps, meeting and interacting with people (oh, how many friends I have already made and the words of Dutch I have learned!).
My kids love it, especially the tram. We can chat, snack and cuddle, play games or look at the interesting city scenery together. I don’t have to worry about other driver’s silly habits, parking, fueling or car wash, not to mention oil change or service.
I think I need a new purse, though.


Minua ympäröivän sään lisäksi suurin muutos arjessani on sen logistiikka. Kentuckyssa oma auto oli todella tarpeellinen, sillä julkisen liikenteen, pyöräteiden ja jalkakäytävien puutteessa mihinkään ei päässyt ilman sitä. Kentuckyssa ihminen, jolla ei ole autoa ei oikeastaan ole olemassa. Auto ei ole vain auto, vaan kehon fyysinen jatke. Kaikki paikat on suunniteltu ensisijaisesti autolle.
Minäkin olin keräillyt toisen kotini autooni: Pillimehuja lapsille, musiikkia, vaihtovaatteet ja varavaipat, huulikiilto, valikoima aurinkolaseja, käsivoidetta ja kosteuspyyhkeitä ja vaikka mitä. Olin kiintynyt autooni, sillä vietin siellä suuren osan päivästäni. Se oli kuin jättimäinen liikkuva käsilaukkuni.

Amsterdamissa asiat ovat toisin. Voin taittaa matkani kävellen, juosten, pyöräillen, taksilla, julkisen liikenteen bussilla, raitiovaunulla tai metrolla. Valitsen sopivan kulkuvälineen sen mukaan mihin olen menossa, kenen tai minkä kantamuksen kanssa, milloin haluan olla perillä ja miltä sää näyttää.
Kuulostaako monimutkaiselta? Ehkä, ennen kuin se on omaa arkipäivää. Totta puhuen tietenkin se kuulostaa jos mieleni on lukinnut ainoaksi vaihtoehdoksi asettumisen lähimpään autonpenkkiin ratin taakse.

Juuri sen vuoksi olen keskittänyt aivoni ottamaan selvää julkisen liikenteen reiteistä ja aikatauluista. Bussi lasten kouluun lähtee kymmenen minuutin välein, ratikka vieläkin useammin. Kotiovelta on rattaiden kanssa neljän minuutin kävelymatka pysäkille. Onderuit tai Uilenstede on näppärin pysäkki metrosta ratikkaan (joka kulkee keskikaupunkiin asti) vaihdossa, sillä niissä on vain muutaman askeleen matka pysäkiltä toiselle.

Toimiva julkinen liikenne antaa matkustajalleen muutakin kuin matkan paikasta toiseen. Raikasta ulkoilmaa, kävelyaskeleita, kanssaihmisten kohtaamisia (Oi, kuinka monta hyvänpäiväntuttua tunnen jo ja kuinka montaa sanaa hollantia olen oppinut!).
Lapseni tykkäävät erityisesti ratikkamatkoista. Voimme jutustella, syödä välipalaa, halia ja pelata matkapelejä (kuten ”Onko koira kotona?”) tai vain katsella mielenkiintoisia kaupunkimaisemia yhdessä. Minun ei tarvitse välittää muiden autoilijoiden törppöilyistä, pysäköintipaikan löytymisestä, tankkaamisesta tai autonpesusta, öljynvaihdoista ja huolloista puhumattakaan.
Uuden käsilaukun taidan kuitenkin tarvita.