Want, greed, imagination and gratefulness

Kaikenlainen kehitys vaatii tahtoa ja haluamista. Kun jotain haluaa kovasti, onnistuu ehkä tekemään työtä haluamansa asian eteen ja löytämään reitin sinne. Jos ei halua mitään tai ei tiedä mitä haluaa, on epätodennäköisempää että saavuttaakaan mitään.

Haluamiseen tarvitaan mielikuvitusta, joka mahdollistaa unelmat ja haaveilun.
Mielikuvitus on myös kaiken moraalin perusta, sillä jos ei kykene kuvittelemaan tekojensa seurauksia, voi mennä lopputuloksessa pahasti pieleen.

Mutta jossakin kohtaa haluaminen muuttuu ahneudeksi. Ihmisen haluamisella ei taida olla luonnollisia rajoja. Jotain saatuaan sitä aina tahtoo enemmän, ellei tietoisesti pysähdy olemaan tyytyväinen. Ollakseen onnellinen, on tärkeää huomata ja laskea ne asiat, jotka ovat nyt tässä ja jättää vähemmälle huomiolle puuttuvat.

Jotenkin pitäisi pystyä katsomaan nykyhetkeään aina niin, että se on saavutus siihen nähden mihin joskus tähtäsi. Että olenpa tullut pitkän matkan. Nyt olen siinä mitä kerran kovasti toivoin ja halusin.


All development demands will and wanting. When you really want something, you might succeed to work on getting it and finding a route there. If you do not have a will or do not know what you want, you probably land elsewhere or nowhere.

Then again, wanting demands imagination, which enables dreaming. But imagination is also the base for all morals because if you are not able to envision the consequences of your actions, you might go terribly wrong.

However, at some point wanting turns into greed. There are no limits for human desire, I guess. When you get something, you will always want more if you do not deliberately pause and decide to be satisfied. Happiness requires counting your blessings at hand and concentrating less on the things missing.

If one only could always see this moment as a fulfillment of past desires; See the journey taken and lead to a place where I once very much wanted to be.