Vuosi kotimaassa

Ulkomailta paluustani on kulunut nyt reilun vuoden verran.

Usein tuntuu jo kovin kaukaiselta ajatus itsestäni Kentuckyn kostean kuumuuden keskellä
oikeanlaista raejuustoa tai aitoa hiivaa metsästämässä,
ruisleipää säästämässä, saunaa kaipaamassa ja ikävästä lasten kanssa puhumassa,
Chevroletini etupenkkiin kotiutuneena.

Yhtä kaukaiselta tuntuu lasteni kanssa se, että he olivat juuri jaloissani pyöriviä kattilankansilla leikkiviä konttaavia keittiöapulaisia.

Ja samalla yhtä usein törmään tilanteeseen, jossa tunnen oloni joksikin muuksi kuin täysin kotimaiseksi:
Suhtaudun kieliin eri tavalla, ne ovat vain väline eivätkä määritä ketään ihmistä.
Seuraan maailmaa ja mediaa eri tavalla – tietyt maantieteelliset paikat ovat tulleet henkilökohtaisiksi.
En ahdistu lasten ruokaympyrän “epätäydellisyydestä” – olenhan todistanut että kokonainen kansa pysyy hengissä pretzeleillä ja maapähkinävoi-hilloleivillä.

Ajattelen ihmiset yhtenä eläinlajina.
ja itsessäni erotan sen, minkä kulttuuriperimä on minuun istuttanut ja loppuosaan olen vasta tutustumassa (lopun elämääni).
Enkä vieläkään osaa suomalaisten nykybiisien sanoja
missä suhteessa olen kyllä varmaan ihan tavallinen kärryiltäpudonnut mutsi.

A song my daughter wrote about her return. C-major.

I have now been back in Finland for a little over a year.

The humid Kentucky heat already feels distant at times. Especially thinking of my self in it,
looking for the familiar kind of cottage cheese or real yeast,
saving rye bread in the freezer and missing sauna (which I now get to enjoy everyday),

constantly talking about missing somebody and pepping up the kids,
partly living on the soft front seat of my Chevrolet.

It feels as distant thinking that my kids were toddlers just a blink ago, crawling on my feet playing with pots and pans to let me cook for a minute.

And as often, I am in a situation where I do not feel being entirely the same nationality with my countrymen.
I think about languages differently: They are just a means and do not define anybody.
I follow the world and media differently: Some geographical parts of the world have be come more personal to me.
I do not worry about the occasional imperfect nutrition for my kids (eating habits are world class in Finland).

I think of people as one species and the world as one.
And in myself, I recognize easier what is something my culture planted in me and what is really me that I have a life long privilege to get to know.
And I still do not know the words of today’s Finnish music,
but in that extent I probably am just an ordinary mom who is on her way to be a satisfied hasbeen.

2 thoughts on “Vuosi kotimaassa

  1. Taas kerran niin paljon kosketuspintaa! Tosin en ollut edes tullut ajatelleeksi, että oma rentouteni lasten syömisten ja kielien suhteen olisi osaltaan tätä maailmankansalaisuutta sekin, vaikka niinhän se varmasti on. Minusta on tullut monen asian suhteen hyvinkin suurpiirteinen. Tässä on ehtinyt tulla tutuksi niin monta erilaista ja pätevää tapaa olla ja elää.

    Tyttäresi laulu liikuttaa minua. Tuolta minustakin niin usein tuntuu.

    1. Kiitos Kata. Todellakin ‘niin monta erilaista ja _pätevää_ tapaa olla ja elää’, hyvin sanottu. Kotimaassa emme ehkä tajua edes kyseenalaistaa tapaamme kun ympäristö sitä tukee ja suoritamme itse helposti ulkoista normia.

Comments are closed.