Tolerance is a choice – Suvaitsevaisuus on valinta

Amsterdam on maailman kansainvälisin kaupunki. Tässä 740.000 asukkaan pienessä pääkaupungissa asuu edustajia 177:stä maailman 195:stä tunnustetusta kansallisuudesta. Täällä ei ole erityisiä kansallisia kaupunginosia palveluineen. Kaikki asuvat iloisesti ympäri kaupunkia.

Amsterdamin ilmapiiri on saanut minut pohtimaan suvaitsevaisuutta. Olisiko tällainen kansainvälinen monenkirjavuus mahdollista missään muualla? Tarvitaanko siihen Alankomaiden historian tapainen vuosisatojen maailmankokemus vai ovatko sen pohjana enemmänkin hollantilaisten kansalliset erityispiirteet: rohkeus ja hyvä itsetunto?

Katsellessani kansainvälisen koulun lapsia, on selvää, että ihminen on luontaisesti paitsi itsekäs, myös suvaitsevainen. Mitä pienempi tyyppi, sen vähemmän hän näkee eroja ihmisten ulkonäössä tai arvottaa eri käyttäytymistä. Oppiakseen on oltava avoin, ja oppiminen on lapselle selviytymistä, ihan perusolemista, niin kuin itsekkyyskin, jonka kanssa opetellaan käyttäytymään ryhmässä.

Jossain vaiheessa ilmeisesti ajattelemme oppineemme tarpeeksi ja tiedon lokerointi sekä järkevyysharha ottavat vallan. Ihminen ajattelee aina oman ajattelunsa olevan järkevää ja pitää sitä lähtökohtana kaikelle, jolloin uteliaisuus ja avoimuus harppaavat takavasemmalle.

Ei suvaitsevaisuus toimi Hollannissakaan itsestään kuin rasvattu. Monin paikoin monikulttuurisuus aiheuttaa haasteita ja yhteenottojakin on nähty joissakin kaupungeissa. Suvaitsevaisuus ei ole helppoa, vaikka se onkin helppo ilmoittaa arvokseen. Todellisen testin arvo kohtaa siinä vaiheessa, kun sen on muututtava toiminnaksi: Kun se koskettaa ja muokkaa omaa arkea, kuten esimerkiksi ulkomaille muuttaessa, jolloin on itse oltava mukautuvainen vahvuuttaan menettämättä. Tai kun vastaanottokeskus perustetaan naapuriin.

Englanninkielen sana suvaitsevaisuus, tolerance, tarkoittaa osuvasti myös sietokykyä. Suvaitsevaisuus vaatii omalta mukavuusalueelta poistumista. Se vaatii viitsimistä, kuuntelemista, joskus epävarmuuden sietämistä ja omien tunteiden kantamista niissä tilanteissa, joissa ei oikein ymmärrä tai kun joku toimii täysin toisella tavalla kuin mihin itse on tottunut.

Ehkä suvaitsevaisuus vaatii myös itsetuntoa: Kun tietää mitä itse edustaa ja haluaa edustaa, pystyy antamaan tilaa toisten eriäväisyyksille helpommin ja kykenee keskusteluun. Jos ei oikein ole miettinyt omia arvojaan, perustelujaan ja niiden historiaa, joutuu tiukemmin inttämään kantaansa jotta kuulee sen itsekin – tai vain pelkäämään jonkin epämääräisen menettämistä omassa nurkassaan.

Vaikka suvaitsevaisuus ei aina tunnu helpolta tämän päivän mukavuuteen tähtäävässä minäkeskeisessä maailmassa, niin ei se kyllä monimutkaistakaan ole. Se on vain omien tunteiden sietämistä, jotka nousevat siitä, etteivät muut toimi niin kuin itse: Sen hoksaamista, ettei mikään tapahdu muissa, vaan itsessä. Pohjimmiltaan suvaitsevaisuus on elämän kunnioittamista. Ja tuo elämä sekä sen ilo on täällä Amsterdamissa nähtävissä.

Iamsterdam1

 


Amsterdam is the most international city in the world. From the world’s 195 recognized nationalities, representatives of 177 of them live in this small capital of 740.000 inhabitants. There are no specific national parts of town with own services but everybody lives more or less happily all around the city.

Amsterdam’s atmosphere has made me think of tolerance. Would this kind of eclectic internationality be possible anywhere else? Does it demand hundreds of years of world experience or are the Dutch national characteristics like braveness and high self esteem the base of it?

Looking at the kids of international school, it is clear that human is naturally both selfish and tolerant. The younger the child, the less he sees or criticizes difference in looks or behavior. In order to learn one needs to be open-minded and learning is survival for kids. It is just the very basic being, like selfishness, which we learn to deal with in cooperation with other people.

At some point we think to have learned enough, I guess, and the rationality delusion takes over. Human thinks his thinking is smart per se and that must make curiosity jump aback. When facing different or even opposite thinking, the mind tends to label it “not-rational”.

Tolerance is not automation in Holland either. Diversity creates friction and conflicts have been seen in some Dutch cities. Tolerance is not easy, even if it is very easy to state as one’s value. The value is really only tested when it needs action upon – when it touches your own everyday life for example by moving abroad which demands a lot of adaptability still not losing your strength. Or when a refugee center is established in your neighborhood.

The English word tolerance is actually brilliant, as it does not only mean to be open to diversity but to also bear, withstand. Tolerance demands leaving your comfort zone occasionally. It demands a little stomaching, listening and sometimes bearing a little insecurity and own feelings in the situations beyond your own understanding or when somebody just acts in a way new to you.

Maybe tolerance demands self esteem too: When you know what you represent and want to represent, and why, it is easier to let others be what they are, too, and discuss. If your own values, and the history of them, are not clear you need to defend them more to hear them yourself – or just constantly fear to be losing something vague.

Even if today’s self-centered and convenience driven world does not offer great support for tolerance, it is not rocket science either: It is just withstanding own feelings in new situations and in front of people acting differently than you are used to. It is about accepting that most of things happen inside you, not the others.
Ultimately tolerance is about respecting life. And life, with all the joy of it, is clearly visible here in Amsterdam.

7 thoughts on “Tolerance is a choice – Suvaitsevaisuus on valinta

  1. On ihan totta, että suvaitsevaisuus on Amsterdamissa omaa luokkaansa. Joku sanoi, että vaikka pyjamassa keskellä päivää käyt kaupassa, ei herätä huomiota. Huomasin asuessani siellä, että eivät he kovin aktiivisesti kontaktia ota, jopa välttävät, suvaitsevat toki. Moni sanoi minulle, että he eivät jaksa koko ajan tutustua uusiin ihmisiin, sanoi hei ja alkaa alusta. Työpaikan muutamat hollantilaiset kävivät lounaalla aina vain keskenään ja kun siitä tuli firmassa juttua, he vastasivat etteivät jaksa koko ajan elää eri kulttuureissa vaan haluavat viettää puolituntisen omantyylisesti. Ymmärrettävää sekin.

    1. Juu, tuo on kyllä totta. Hollantilaisten suvaitsevaisuus on nimenomaan toleranssia, ei ollenkaan läpitunkevaa vaan sellaista “elä ja anna muidenkin elää”.

  2. Muistan Suomessa törmänneeni suvaitsemattomuuteen oikeastaan vasta alettuani seurustella oman mieheni kanssa. Olin katsomassa hänen futismatsiaan (pelasi jossain divarissa) helsinkiläislähiössä. Miehen joukkue koostui pelkistä ulkomaalaisista. Siellä katsomossa alkoi pian huuto: “Menkää kotiin ulkomaalaiset! Me selvitetään teidän osoitteet!” Isät huusivat ja lapset siinä sitten perässä. (Onnekseen nämä ulkkaripelaajat eivät kukaan ymmärtäneet huutoja vaan luulivat niitä kannustuksiksi. ) Siinä minä mietin, että kyllä suvaitsemattomuus on paitsi vieraan pelkoa, on pitkälti myös opittua. Siinä katsomossa ajatukset siirtyivät isältä pojalle.

  3. Amsterdamissa ollaan kyllä hyvinkin tolerantteja ja aikojen kuluessa kaupungin asukkaat ovat tottuneet jos vaikka mihin. Meitä muualta tulleita kun on todellakin iso osa kaupungin asukkaista ja sen myötä tapojakin monenlaisia.

    Jonkin aikaa täällä asuttuani olen kuitenkin huomannut, että vaikka asioita siedetään, tietynlainen varautuneisuus erilaisuutta ja vierautta kohtaan on kuitenkin läsnä. Hollantilainen ei niinkään välitä siitä kuka olet, mihin uskot, kenen kanssa nukut, jne. niin kauan kuin se ei suoranaisesti kosketa häntä itseään. Jos joku käyttäytyy valtavirrasta poiketen, hollantilainen kyllä panee sen merkille, mutta on kuin ei huomaisikaan. Toisaalta täällä on sanonta ”Be normal, that´s grazy enough” eli kovin paljon ei saisi muista erottua.

    Olen huomannut paikallisissa ihmisissä myös huvittavan paljon samankaltaisuutta suomalaisten kanssa. Vaikkapa bussissa tai ratikassa toisen viereen ei täälläkään mennä istumaan jos muualla on yksikin paikka vapaana (ei toki liity vierustoverin ihonväriin tai kansallisuuteen). Suomalaisillekin tuttu oman reviirin tarve on täällä kuulemma ihmisten välillä n. 70 cm ja vieraiden tahatontakin koskettamista vältellään. Toki muualta tulleet ”ikävästi vähän sekoittavat” tätä yleistä normia ; )

    Mutta toisaalta: Amsterdamissa olen muualta tulleenakin kohdannut myös iloista välittömyyttä, vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä. Olen aina saanut avuliaita neuvoja ja kiinnostuneita kysymyksiä Suomesta ja suomalaisista. Täällä on hyvä olla.

    1. Kyllä, tuokin on kaikki totta. Kun muutimme Kentuckysta, jossa ihmiset ovat sosiaalisesti erittäin kyvykkäitä erityisesti sanallisesti ja ilmapiiri on käsinkosketeltavan lämmin, tänne Amsterdamiin, huomasin sellaisen selittämättömän “pohjoiseurooppalaisuuden”, jota oli vaikea muuten määritellä mutta jonka tunnistin myös Suomessa vallitsevan. Ehkä se tulee juuri noista kuvaamistasi jutuista: koskettamisen välttelystä ja oman reviirin tarpeesta, ehkä vähän harvasanaisuudestakin.

  4. Juu, ja huvittavinta on että San Franciscossa piipahtaessani satuin istahtamaan Fishermans Warfilla hollantilaisen rouvan ja hänen pienen pokansa viereen ihmettelemään merileijonia. Tunnistin heidät hollannin kielestä, vaikka en sitä itse puhukaan. Ja kuin huomaamatta Pohjois-Eurooppalainen jäykkyys oli pois pyyhkäisty ja kalifornialainen välittömyys meihinkin tarttunut. Aurinkoisesti rupattelimme hyvän tovin myös siitä, että hollantilaiset eivät juuri vieraille ryhdy juttelemaan, kuten eivät suomalaisetkaan. Aurinkoko tekee ihmeitä?

Comments are closed.