Sukujuurien kantava voima

Kuudentena joulukuuta nousee nöyrä ylpeys suomalaisuudesta.

Kun Suomen itsenäisyys toisessa maailmansodassa oli jälleen kerran vaakalaudalla ja jatkosota syttyi, isoäitini synnytti Karjalassa rajan takana esikoisensa. Tuo lapsi, setäni, oli viimeinen rajan takana syntynyt lapsi. Tuore äiti kääri pienokaisen siltä istumalta mukaansa ja matkusti härkävankkureissa kohti tuntematonta evakkotulevaisuutta, jättäen taakseen kotinsa ja eturintamalle Tali-Ihantalaan aviomiehensä, taisteluun koko kansan elämästä ja kuolemasta.

Mietin Mummoni tarinaa paljon silloin, kun odotin itse esikoistani. Mummoni urheuden valossa maailman turvallisimmassa paikassa Helsingin Naistenklinikalla synnyttäminen ei tuntunut kovin jännittävältä uroteolta. Ja se, että sain sen niin turvallisena kokea, onkin paljolti isovanhempiemme ansiota.

Onhan ihme, että yleensä olen olemassa. Että isovanhempani selvisivät toisiinsa luottaen ja pääsivät uuden elämän alkuun sen jälkeen kun olivat jättäneet kotinsa sekä omaisuutensa taaksensa. Perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa lisää, joista toinen oli isäni.

On myös ihme, että itsenäinen pieni kansamme on olemassa maailman turvallisimmassa maassa omaa kieltään puhuen ja oman identiteettinsä kaiken kansainvälisyyden keskellä tuntien.

Taustani saa minut arvostamaan ihmisiä, joiden elämä ei ole vain torvisoittoa ja hilpeää liitelyä. Ihmisiä, jotka vaikeuksien kautta ovat edenneet elämään luottaen ja saaneet siten aikaan yhteistä hyvää, toisiaan tukien.

Ihminen kyllä selviytyy. Ja lopulta paljon yksilösuorituksia merkittävämpää on se, mitä saamme aikaan yhdessä, sukupolvien ketjussa.


Sixth of December is Finland’s Independence Day. Our nation’s history goes back hundreds of years but the Republic of Finland has existed only 99 years during which it has been jeopardized several times. On Independence Day, we Finns usually memorize the courage of our small nation in WWII, when we fought the Winter War against Russia and managed to keep our small country independent.

My grandmother gave birth to her first baby on the day The Winter War started again after a period of truce (The War of Continuation) in Carelia, the Eastern part of Finland we eventually lost to Russia. When the baby, my uncle, saw daylight, he was instantly wrapped up to travel to western parts of Finland with his mother, to leave the war scene. So my grandmother left her home and everything not knowing anything about the future or even where she was headed, while her young husband was on the front line getting ready to fight for life and death of the nation.

I remember thinking about my grandmother a lot when I was pregnant with my first. It made me put my own nervousness aside as giving birth in the world’s safest place did not really seem like such a big of a deal compared to my grandmother’s story. And of course, it was because of the grandparents I had the chance to give birth in this safest place where child mortality rate is the lowest in the world.

It is a miracle that I exist; That my grandparents made it by trusting each other, started and lived a long happy life after leaving their home and everything behind. Two more sons were born too, the other being my father.

It is a miracle that our small (6 million people) independent nation exists in this safest country of the world, speaking our own language with our own strong identity happily among all the internationality today.

My background makes me appreciate people, whose life is not always just fun and games. People, who have faced their hardships and little by little made the world a better place by trusting life.

People have the strength to carry on and we always will. And in the end, it is much more significant what we accomplish together in the chain of generations, than what we do alone.