Säännöllisyyden voima – The power of regularity

Muutamia vuosia sitten vanhempieni rubiinihääpäiväjuhlissa kysyin vanhemmiltani kuinka he saavat parisuhteen näyttämään niin kovin helpolta. He hymyilivät nöyrän elämänmyöntyväisinä ihmissuhteiden olevan mielenkiintoisia, koska niissä ei koskaan päästä eteenpäin ilman haasteita.

Parisuhde on niitä asioita, joita kukaan täysjärkinen ei kai voi sanoa osaavansa ja hallitsevansa, mutta neljänkymmenen vuoden kokemuksella ja sitoutumisella sekin voi näyttää kokemattomammalle vaivattomalta.

Mikä tahansa, mitä joku on tehnyt säännöllisesti panostaen siihen pitkän aikaa, alkaa näyttää helpolta: Kuorma-auton ohjailu pienellä kujalla, oopperalaulu, taitoluistelu, kiinan kielen kirjoittaminen.

Säännöllisyydessä on voimaa, joka saa aikaan tuloksia. Kun mihin tahansa asiaan keskittyy 10 minuuttia päivässä, saa kymmenessä vuodessa aikaan taidon, jota sellaisella ei ole, joka ei ole tehnyt asiaa säännöllisesti. Tuo asia voi olla vaikka maailmantalouden seuraaminen, taidemaalaus, jooga, toisten hyvien puolien ja tekojen ääneen huomaaminen.

Usein otamme kuitenkin tällä tavalla itsellemme kerryttämämme taidot itsestäänselvyyksinä ja pidämme niitä ominaisuuksinamme, koska taitaminen alkaa olla helppoa. Saatamme jopa olettaa että kaikki muutkin osaavat asian. Siksi välillä on hyvä pysähtyä ja antaa itselleen arvostusta hyvistä säännöllisistä tottumuksista, mutta myös inventoida tietoisesti tapojaan, sillä myös ajattelematta toteuttamamme huonot rutiinit kerryttävät muruista pikkuhiljaa ison kasan, mutta roskaa.

Pienistä kauniista hiukkasista syntyy ajan kanssa iso ihmeellinen kokonaisuus ja joskus siis myös vaikka elämänikäinen ihmissuhde.


Some years ago, on my parents’ ruby anniversary, I asked my parents how can they make a relationship seem so easy. They smiled and answered with a humble positive attitude towards life, that relationships are interesting because it is not possible to achieve anything without challenges.

A relationship is one of those things that nobody with even a half of a brain could claim to master. But with forty years of commitment and experience, it might look effortless for the eyes of a less experienced.

Anything, that somebody has carried out regularly with effort for a long time looks easy: Steering a large truck on a narrow alley, opera singing, figure skating, writing Chinese.

Regularity has power to create results. If you concentrate on anything for just 10 minutes a day, in ten years you have acquired a skill that the one who has not done that for 10 minutes regularly, does not possess. That thing can be anything, like following the world economics, painting, yoga, waking up smiling or complimenting others for their good sides and acts.

However, we often take these kinds of skills of ours for granted and start taking them as our qualities. We might even assume that they are basic skills for anybody. That is why it is useful, once in a while to pause and reflect and give yourself credit for good regular habits, but also do an inventory of them, as the bad ones create a big pile too – but rubbish.

Small nice crumbles make a large wonderful entity with time, like a lifelong relationship, for example.