One Friday night to go, please

Ilta oli jo hämärtynyt pimeäksi. Odotellessamme rakkaita ystäviä lentokentältä saapuviksi vein roskat kadun toiselle puolelle, niin kuin niin monta kertaa aiemmin.

Silloin se pyyhkäisi ylitseni. Amsterdamin keskikaupungin äänet, tuoksu ja saapuvan sateen tuntu. Ohi vilahtavat polkupyörät ja perjantai-illan alkava, odottava samettinen tunnelma. Korot kopisemassa konserttitaloon päin, ihmisiä istumassa terassilla markiisien alla. Eläväinen kaupunki joka avautuu heti kotiovemme takana.

Tätä tulisin kaipaamaan.

Emme me ole minnekään muuttamassa, tiedä häntä jos koskaan. Mutta mieleni kerää asioita kuin mukaansa otettaviksi.

Tämä on tunne, jota en tiennyt olevan olemassa ennen muuttoamme Suomesta. Että koskaan ei tiedä, vaikka tavallaan tietääkin, mutta on sinut tiedon kanssa. Ettei ole ajattelematta suunnitellut asuinpaikkansa olevan aina sama. Mitä tahansa voi tapahtua ja sehän on ihanaa.


Evening had become dim already. As we waited for our beloved friends to arrive from the airport I took the garbage out to the other side of our street, like so many times before.

Then it hit me. The sounds of Amsterdam, its scents and the feeling of approaching rain. Bicycles flashing by in the velvety anticipatory feeling of Friday night. Heels clopping towards the concert hall, people sitting on terraces under blinds. The lively city that opens up just behind our front door.

This is what I will end up missing.

We are not moving anywhere. I do not know if we ever are. But my mind already collects things to take along.

This is a feeling I was not aware of before we moved abroad. A feeling of not knowing, but being okay with that. A plan of not planning to live in the same spot for the whole life. Anything can happen and that is just lovely.

5 thoughts on “One Friday night to go, please

  1. Osaat kuvata tunnelmia niin hienosti, että ne välittyvät tänne kauas asti. Muistan monia tuollaisia hetkiä Belizestä. Muistan kuinka silloin aikoinaan tavallasi tajusin, että juuri niitä hetkiä ja tunnelmia ennen pitkää kipeästi ikävöisin.

    Täällä Sudanissa on vaikea saada kiinni samanlaisesta etukäteisestä nostalgiasta vai miksi sitä kutsuisi. Mutta olen sen sijaan alkanut huomata täällä sellaisia asioita joita ei taatusti tule ikävä. Olen iloinen siitä, että olemme juuri täällä juuri nyt, mutta kaikkiin paikkoihin ei vain synny samanlaista tunnesidettä. Yhtäkaikki, nämä omia tulevaisuuden tunnelmia ennakoivat ajatukset ovat kaikki lähtöjään siitä lohduttavasta ja kiehtovasta ajatuksesta, että kaikki on mahdollista, mitä tahansa voi tapahtua.

    1. On todella mielenkiintoista kuulla miltä tuntuu haastavammassa paikassa kun itse olen ollut vain aika helpoissa. Elämän tilapäisen luonteen hoksaaminen siis ehkä on yhteistä, mutta kaikissa paikoissa ei ole vahvoja hyviä puolia kuitenkaan. Kiitos Kata taas kannustuksesta ja palautteesta!

      1. Jännä on itsekin huomata mitä samaa ja toisaalta mitä erilaista on kokemuksissa maasta toiseen ja kuinka paljon nämä omat tunnelmat lopulta vaihtelevat.

        Olen tämän kiertolaiselämäni aikana aidosti kiintynyt kahteen uuteen kotimaahan, Iso-Britanniaan ja Belizeen. Belgiasta, Yhdysvalloista ja Jamaikasta ei tullut samalla tavalla osa minua, eikä nähtävästi Sudanistakaan. Ehkä tuo kiintyminen onkin ainakin omalla kohdallani itse asiassa harvinaisempaa kuin todellinen asettuminen?

        Kaikista aikaisemmista kotimaista on joka tapauksessa jäänyt paljon hyviäkin muistoja, ja onneksi huonoinakin hetkinä ja haastavammissakin paikoissa on ilona tämän elämäntavan ja sen herättämien monien tunteiden ja tunnelmien analysoiminen! 🙂

        1. Ymmärsin ? Sulla on kyllä kunnioitettava määrä ja repertuaari paikkoja takana. Kiva kuulla kuinka tavallaan tuntemukset pysyy samoina siitä riippumatta miten paikkaan kiintyy.

Comments are closed.