Neuvoja ulkomaillemuuttoa harkitseville

Kun perheemme neljä vuotta sitten oli lähtökuopissa maahanmuuttajiksi Yhdysvaltoihin, moni kehui rohkeuttamme. Vaikka ihmiset lähtökohtaisesti olivat kannustavia, useampi kuitenkin totesi ettei hänestä olisi kotimaasta muuttajaksi varsinkaan puolivuotiaan vauvan ja kolmivuotiaan taaperon kanssa. En silloin oikein osannut suhtautua näihin toteamuksiin. Tottakai jännitti ja mietitytti niin että tuli vietettyä muutama uneton yökin, mutta en ihan ymmärtänyt mitä olisi syytä pelätä enkä tuntenut olevani millään tavalla rohkea.

Yllättävän Amsterdamin jatkokomennuksen jälkeen äskettäin takaisin Suomeen muuttaneena ymmärrän nyt kuinka rohkea tietämättäni olin. Lähdin seikkailuun joka muutti hyvin paljon ja vaikutti ajatteluuni, olemiseeni ja identiteettiini.

Mukana muuttavan puolison osa on antoisa mutta myös hyvin haastava – minun kokemukseni mukaan muuttajan osista kokonaisvaltaisin, sillä puolisolla ei ole työpaikan tehtävien ja verkoston luomaa jatkumoa olemiselle ja tekemiselle. Kaikki elämän kiinnekohdat täytyy uudessa maassa luoda itse tyhjästä, vieraalla kielellä ja vieraiden tapojen keskellä, samalla kun tehtävänä on toimia muun perheen elämän turvallisena pysyvänä tukirankana – ja joustaa. Kun ollaan puolison työn vuoksi komennuksella, työ ja sen aikataulut ovat aina ensisijaisia, kaikki muu joustaa.

Moni pienten lasten vanhempi varmasti myöntää, että perhe-elämä on kaikessa ihanuudessaan ajoittain haastavaa. Maailmalla ilman suvun ja ystävien fyysistä ja henkistä tukea se on vielä haastavampaa. Vaikka ulkomailla oleskellessa kokee paljon upeita uusia elämyksiä lomamatkan kaltaisesti, ulkomaille muuttaminen ei ole lomamatka vaan vaatii aivan erilaista rohkeutta, sitkeyttä ja henkistä kestävyyttä kuin pidempikään omatoimiloma. Sen vuoksi se toki kasvattaa myös aivan eri mittakaavassa kuin mikään maailmanympärimatka.

Joskus on ehkä parempi ettei ymmärräkään olevansa rohkea, sillä muuten järisyttävimmät kokemukset voisivat jäädä elämästä kokematta. Kun ei tiedä olevansa rohkea, onkin mahdollista löytää rohkeutensa.

Mitä nyt neuvoisin ulkomaille muuttamista harkitsevien pohtimaan?

  • Tee päätös muutosta itse. Vain sitä kautta se voi olla aidosti perheen yhteinen. Vaikka päätös muutosta olisi täysin omaehtoinen, tehty hyvin perustein ja mahdollisuuksin sekä tuin, muutto ja asettuminen on kovaa työtä mielelle.
  • Mieti miten käytät aikasi, mitä aiot tehdä ulkomailla (muutenkin kuin toimia expat-puolisona tai äitinä/ isänä)? Hengähdystauko tai sapattivapaa toimii noin vuoden verran ja senkin aikana tarvitset rutiininomaista tekemistä kuten esimerkiksi kunnonkohotustavoitteen.
  • Mieti mitkä asiat ovat ominta itseäsi, mitkä tuovat sinulle voimaa ja mistä et halua luopua arjessasi/ tekemisessäsi. Älä luovu niistä vaan näe vaivaa viedäksesi ne mukanasi myös ulkomaiseen arkeesi. Silloin voit joustaa kaikesta muusta ja nauttia avoimin mielin erilaisuuksien tuomista mahdollisuuksista.
  • Mieti tulevaisuutta ja elämää pidemmälle: Mitä haluat elämältä ja missä aikataulussa? Expat-elämän kummallinen kupla vie usein mukanaan, jännittävään epätodelliseen irrallisuuteen voi jäädä huomaamattaan vähän koukkuun ja uudet komennukset tai kotiutukset tulevat aina yllättäen.
  • Keskustele. Keskustele. Keskustele.
  • Luota vahvuuteesi. Olet rohkeampi kuin uskot.

Four years ago, when our family was about leave Finland to move to Kentucky, many complimented us for our courage. Even if people were supportive per se, many said they could not do it, especially with a newborn and a toddler. I had a hard time relating to these comments. Of course I was nervous and excited, spent a couple of sleepless nights not knowing what to expect, but I did not see why I should have been afraid and did not feel myself courageous in any way.

Now, after a surprising extension-assignment in Amsterdam followed by repatriation back to Finland, I have a clearer view on my own courage. Four years ago I accepted to participate in an adventure that changed a lot and had strong influence in my thinking and being.

The part of an expat-spouse gives many possibilities but is also very challenging. I think it is the most comprehensive of the movers’ roles as there is no continuance through job tasks and network. The spouse starts from an empty plate in a new place, in a foreign language among foreign customs – with a full plate of responsibility to support the everyday life of the family practically and mentally. The expat spouse’s job is to support and flex. When moving to another country on an assignment, that assignment and it’s timetables always come first.

I bet every parent can confirm that family life with small children is wonderful but also demanding from time to time. It is even more demanding when living abroad without the physical and mental support of friends and family. The new experiences you get are amazing, but living abroad is not a vacation. It demands, and teaches you, a very different kind of courage and resilience than any backpacking world-tour.

Maybe sometimes it is better not to feel courageous after all, as otherwise some earthshaking experiences might slip away. When you do not recognize your strength, you might actually find it.

So, what is my advice now for somebody who is considering moving abroad on an assignment?

  • Make the decision by yourself. Only if the decision of moving is truly yours, it can be a mutual family decision too. Know, that even if the decision is made with full heart and sense, bases on good information and support, the move will be hard work for a human mind.
  • Have a plan of what to do on your own limited (if you are a parent) time while living abroad. Having a sabbatical works only for about a year and even during that you need routines or i.e. “getting back to fit” aspiration.
  • Think carefully what in your life is “you”. What kind of things and action give you energy? What are the things you are not willing to give up in your everyday life? Then do not give them up but put effort on finding those in your everyday life even in a foreign culture. Only then you can enjoy the surrounding differences and flex as your job.
  • Think ahead. Think of your future and life a little further: What do you want in your life and in which kind of timetable? The weirdly exciting expat-life bubble will sweep you inside its twirl quickly and it is easy to get hooked on its surreal unattached feeling. New assignments and moves always appear too fast and unexpected for you to decide.
  • Discuss. Discuss. Discuss.
  • Trust your strength. You are braver than you think.

16 thoughts on “Neuvoja ulkomaillemuuttoa harkitseville

      1. ” Expat-elämän kummallinen kupla vie usein mukanaan, jännittävään epätodelliseen irrallisuuteen voi jäädä huomaamattaan vähän koukkuun ja uudet komennukset tai kotiutukset tulevat aina yllättäen.” Tämä lause jotenkin erityisesti kolahti ja sen pohjalta tuli kirjoitettua vähän ajatuksia ylös blogiin asti. Mielenkiintoinen aihe ja nyt itsellä jotenkin pinnalla. Ulkosuomalaisen kupla meinaan.

  1. Hieno kirjoitus, ja vaikkei ihan omaan tilanteeseen istukaan, niin hyvät vinkit ja muistutukset ovat hyvin sovellettavissa meidän kahden ihmisen perhe-elämäämme. Jotain tällaista olen tässä viime aikoina kaipaillut, kun kulttuurishokki ja hollantilaiset ärsytyksenaiheet ovat iskeneet päin pläsiä. Dank je wel, Sanna <3

    P.S. Miten sitä muuten aina itse onkin niin sokea sille, että rohkeutta ja sinnikkyyttä ulkomaille muutto nimenomaan vaatii…? Sitä vaan muka menee.

    1. Alsjeblieft Anu. Hollantilainen meininki on joskus vähän ärsytystä nostavaa mutta rennon letkeä ‘annan kaikkien kukkien kukkia koska itse vastaan vain omasta kukastani’ asenne on ainakin Amsterdamissa hauskaa. Oot rohkea, luota siihen!

  2. Tunnistan paljon itseäni tästä ja voi kun sitä osaisi itse itseäänkin aina muuton tapahtuessa neuvoa. Minäkään en tunne olevani rohkea, vaikka silti huomaan ajattelevani muista muuttajista kuinka rohkeita he ovatkaan, kun vaihtavat mannerta erityisesti lasten kanssa. Ekspaattikupla on mielenkiintoinen ilmiö, huomaan itse sinne aina välillä jumittuvani, irralliseen olotilaan, omaan pieneen yhdyskuntaani, jollain tapaa se on turvasatamani, vaikka välillä se irrallisuus alkaa ärsyttämään.

    Kaikkea hyvää kevääseen!

    1. Kiitos Jenni. Olen huomannut että muita on paljon helpompi neuvoa kuin itseä – siis neuvokaamme toisiamme. Kiitos hyvän toivotuksista, tulee tarpeeseen!

  3. Hyviä neuvoja ja viisaita ajatuksia.

    Sitä jäin miettimään, että riippuu varmaan aika paljon työstä ja perheen dynamiikastakin se kuinka paljon kotipuolison on joustettava työssäkäyvän puolison työn vaatimusten mukaan, kuin myös sekin minkälaisella aikataululla ja valinnanvapaudella maailmalla ylipäänsä liikutaan.

    Meidän kuviossa muutot eivät onneksi tavallisesti tule yllätyksenä, ja me molemmat joustamme arjessa tilanteen mukaan, aika lailla samalla tapaa kuin arvatenkin joustaisimme puolin ja toisin myös jos asuisimme pysyvämmin yhdessä maassa. En tunne meidän siis elävän arkea mitenkään miehen työn ehdoilla vaikka sen merkeissä maailmalla kierrämmekin. Siitä ei tässä meidän kuviossa oikein mitään kyllä tulisikaan: tämä kiertolaisuus on meidän ainoa todellisuutemme enkä minä osaisi enkä haluaisikaan joustaa jatkuvasti toisen työkuvioiden vuoksi.

    Ylipäänsä ajattelen, että muuton on tosiaan keskeistä olla yhteinen päätös, mutta myös elämän maailmalla on mielestäni tärkeää olla selkeästi yhteinen projekti, jossa itse kunkin roolit ovat ehkä erilaisia mutta kuitenkin yhtä olennaisia ja arvostettuja. On myös työnantajan etu aidosti huomioida kotipuolison panos: jos perhe ei viihdy, komennus pahimmillaan saattaa jopa katketa kesken ja se on työnantajalle kallista ja hankalaa.

    1. Totta Kata. Komennukset, niiden aiheet ja ‘komentajat’ ovat erilaisia ja minulla on tietysti kokemusta vain yhdenlaisesta. Aivan ihanaa että teillä kuvio toimii hyvin myös työnantajan osalta!

      1. Oi ei, kyllä meillä on työnantajassa tässä suhteessa paljon toivomisen varaa! Tukea tulee meille lähinnä taloudellisesti, eli erilaisten etujen ja ylimääräisten lomien muodossa. Taloudellisessa tuessa on tietysti puolensa mutta itse kaipaisin työnantajalta uudessa maassa etenkin alkuun konkreettisempaa läsnäoloa. Pidän arvossa esimerkiksi amerikkalaisten suurlähetystöjen tapaa järjestää uusien tulokkaiden sponsoriksi alkuun perheen joka on ehtinyt olla paikan päällä jo vähän pitempään. Tukea ja apua on sitä kautta tarjolla niin työntekijälle itselleen kuin myös perheenjäsenille. Brittien suurlähetystössä on täällä Khartumissa palkattuna ihminen joka hoitaa käytännössä saman homman: toimii erityisesti perheenjäsenten apuna, ohjaa lähimpiin ruokakauppoihin ja lääkärille ja niin edelleen. Ja samanlainen systeemi kuuluu olevan myös muun muassa meidän lasten koululla – uudet opettajat perheineen saavat avukseen opettajan joka on ehtinyt olla paikan päällä jo vuoden-pari ja osaa auttaa asettumisessa.

        Minä puolestani käytin ensimmäisenä vuonna täällä hirveästi aikaa selvittääkseni ihan perusasioita joiden hoitaminen olisi ollut hyvin paljon helpompaa jos olisi ollut edes joku jolta kysyä apua. Kesti sen kauemmin asettua näihin uusiin olosuhteisiin ja alkuun kyllä ihan vakavissani mietin, etten kyllä mitenkään jaksa täällä koko sovittua 4-6 vuoden jaksoa. Nykyään onneksi näyttää paljon valoisammalta kun jo tiedän mistä löytyy putkimies ja rautakauppa, apteekki ja lääkäriasema 🙂

        1. Noiden perusasioiden löytäminen kyllä helpotta elämää. Moni joka ei ole asettunut uuteen kulttuuriin varmasti ihmettelee kuinka se voikaan muka niin vaikeaa olla mutta kyllä se vaan on työlästä. Meillä oli jenkeissä sanaton sopimus avunannosta saman yrityksen expat-puolisoiden kesken, aina uusinta yhdessä autettiin ja se oli todella kullanarvoista kaikille. Amsterdamissa kaikki olivat uusia ja yhtä pihalla 😊 Minä eurooppalaisena auttelin ehkä enemmän amerikkalaisia mutta se oli kyllä enemmän sellaista että kuuro taluttaa sokeaa.

        2. Tuollainen konkreettinen apuhan olisi juuri aivan loistavaa ja tarpeen. Sellaista minäkin olen kaivannut. Työntekijä saa tietysti tukeaja tietoja työpaikaltaan, mutta perheenjäsenet jäävät aika lailla tyhjän päälle seikkailemaan. Olen joskus miettinyt, että on ihan höperöä., että kaikki tulokkaat lähtevät yksin hortoilemaan ja sekoilemaan ja etsimään juuri niitä ruokakauppoja, lääkäreitä, rautakauppoja sun muita – siihen menee älyttömästi energiaa ja AIKAA, ja lopputuloskaan ei aina ole taattu. Kun joku palkattu ihminen tai vapaaehtoinen hoitaisi homman tulokkaiden apuna paljon nopeammin, ja samalla ei tulisi sellainen olo, että on todellakin aivan yksin eikä ketään kiinnosta, mitä kodin neljän seinän sisällä tapahtuu. Mutta noiden isojen maiden lähetystöillä on tietysti aivan eri resurssit. Tosin vapaaehtoisen tukihenkilön löytämiseen ei edes tarvittaisi rahaa, hyvää tahtoa vain. Itse voisin hyvin kuvitella olevani sopivassa tilanteessa sellainen, ja mikäänhän ei onneksi estä ketään tarjoamasta apuaan epämuodollisesti. Ehkä jokin “systeemi” olisi kuitenkin hyvä, jotta apua varmasti järjestyisi joka vuosi uusille tulijoille eikä se olisi kiinni siitä, kuinka vastuuntuntoisia ihmisiä vastassa on.

          1. Mekin ollaan monesti tarjottu apua epävirallisemmin – autettu uusia tulijoita lainaamalla autoa ja ohjaamalla kauppaan ja lääkäriin. Minäkin voisin kuvitella tekeväni ihan vapaaehtoispohjalta sellaista enemmänkin, mutta toisaalta jotenkin toivoisi työnantajan edes jotenkin antavan hommalle raamit. Samalla tulisi osoitettua, että myös kotipuolison aikaa ja panosta arvostetaan…

            Olen käsittänyt, että tuo amerikkalaisten suurlähetystöjen meininki on ihan hyvän tahdon hommaa, eli siitä ei makseta mitään erityistä korvausta. Jokainen saa vuorollaan nauttia palvelusta ja se kai on se palkinto itsessään.

          2. Amerikkalaisille kaiketi tuo hyväntahtoinen yhteisöllisyys ja naapurin auttaminen on luonnollisempaa sillä ainakin Keskilännessä se on ihan elämäntapa ja elinehto kun yhteiskunnan turvaverkkoa ei ole olemassa. Jos sairastuu tai muuten joutuu pulaan on luotettava ystäviin, naapureihin ja sukuun. Suomessa on enemmän totuttu pärjäämään yksin virallisten tahojen avulla. Tuo lämmin suhtautuminen oli Kentuckyssa yksi parhaista asioista ja se sai suomalaisen välillä vähän hämmentymäänkin, positiivisesti.

  4. Näin se on, muuttaminen on haastavaa jo maan sisällä, saati sitten kun vaihtaa kokonaan maata. Vaikka ehkä silloin jotenkin antaa itselleen myös luvan ottaa aikaa tutustumiseen eri lailla kuin kuin kotimaassa. Ainakin näin minä jotenkin ajattelin asiaa. Ja tietenkin tulee niitäkin hetkiä jolloin miettii, että ei tästä mitään tule, pitäisi vaan palata takaisin tuttuihin ympyröihin.

    1. Tuo on todellakin muuten totta! Kotimaassa ei anna aika itselleen uudellen tutustua ja maistella ja mennä välillä kotiin kuin kuoreensa miettimään ettei tästä mitään tule.

Comments are closed.