Moments last but years are short

Aika on erikoinen asia. Vaikka elämämme ovat eri mittaisia, meillä kaikilla on käytössämme vain tämä sama minuutti ja päivässä samat tunnit. Joku ehtii siinä ajassa olemaan amerikan presidentti ja joku äiti teresa, toinen taas kahdeksan lapsen rakastava vanhempi ja joku itsensäkin unohtanut ilkivallantekijä.

Joskus perjantaisin tuntuu, että viikko vilahti ohi niin että se melkein jäi välistä. Niin nopeasti ettei jälkeenpäin edes muista mitä siihen sisältyi. Toisinaan eivät taas hetket kulu millään ja aika tuntuu pysähtyneen. Silloin joko odottaa jotakin niin paljon, että on valmis uhraamaan tämän hetken tulevaisuudelle tai sitten ei ole löytänyt mitään merkitystä tai tähdellistä tekemistä juuri nyt tässä.

Monille vanhemmille tämä ajankulun paradoksi tuntuu tutulta: Väsyneen uhmaikäisen kanssa iltapäivän hetket yksin ovat loputtomia mutta lapsen syntymäpäivänä on ihmeellistä että hän on jo kaksi/ kahdeksan/ seitsemäntoista, sillä eilenhän hän vasta syntyi!

Tuntuisi hyvältä viettää elämänsä jossakin tuon akselin keskivaiheilla. Että olisi tarpeeksi tekemistä, jotta hetkien selässä olisi kepeät siivet – mutta ei liiaksi, jottei niiden iskuvauhti pääse määräämään maisemaa. Ettei myöhemmin tuntuisi siltä, että on käyttänyt elämänsä vain kuluttaen aikaa – muttei myöskään siltä, ettei tiedä mihin se oikein kului kun ei kiireeltään ehtinyt suuntimaan.

Aika on lahjomattoman tasa-arvoinen kaikille. Sitä ei voi varastoida etukäteen eikä säästää käyttämättömänä plakkariin. Tulevaisuus on aina kulman takana mutta samalla aina mysteeri. Vain menneen ajan voi jotenkin käsittää tapahtumien kautta. Siksi kai pyrimme kaikki saamaan aikaan jotakin, joka taaksepäin katsahtaessamme näyttää joltakin: Voimistuvalta kaarelta, syveneviltä sävyiltä tai yhä kirjavammalta kankaalta. Ja kun elämämme päättyy, aikamme tavallaan jatkuu noissa väreissä.


Time is a peculiar thing. Even if our lives are of different length, we all have this same minute right now. We all have the same 24 hours a day. In those hours, somebody finds the time to be the President of the United States and another the Mother Teresa. Somebody finds the time to be a loving parent of eight kids and another a vandal who has forgotten self among all others.

On some Fridays it feels that the week flashed by so fast it was almost missed. So fast that looking back I do not even remember what it consisted of. Other times moments seem to drag and time seems to have stopped. That might happen when I anxiously look forward to something or have not found anything meaningful to do just now.

Some parents can maybe relate to this time flow paradox: The afternoon hours with a tired child in her terrible-twos can seem endless but on her birthday it is hard to believe she is already two/ eight/ seventeen as it feels she was just born yesterday!

It would feel good to spend the lifetime somewhere in between this. To have enough things on the plate in order for the moments to have wings but not too many to not lose control to speed. So that it would later neither feel that you spent your lifetime waiting for time to pass nor that you ended up somewhere unknown as you did not have time look at the signposts.

Time is ruthlessly equal towards everyone. It cannot be stored or put aside unused. The future is always near but always a mystery. Only the time that has already passed can somehow be comprehended through the things that happened during it. I guess that is why we all try to accomplish something that has content: So that as we look back we could see an ascending curve, deepening colours, or more colourful canvas. And when our days end, our time kind of continues in those colours.

2 thoughts on “Moments last but years are short

  1. Niin totta – vaikka välillä sitä tosissaan toivoisi, että elämässäkin voisi sitä reset-nappia painaa;)
    Blogissani vihdoinkin vastattu taannoin antamaasi haasteeseen – pahoitteluni, että hieman kesti, mutta yksi kysymyksistäsi oli sen verran vaativa, että pohditutti enemmänkin;)
    Hyvää syksyn jatkoa sinne!

    1. Voi kiitos kiitos kauniista vastauksistasi Lady! Kyllä huomaan että
      olet pohtinut ja todellakin vastaustasi kannatti odottaa, vaikka itsekin suhtaudun näihin blogihaasteisiin vähän manjanameiningillä – ei niihin aina tarvitse vastata ollenkaan. Ihan kyynel silmässä luin mietittyjä vastauksiasi. Etpä tiedä kuinka noita hienoja sanoja juuri nyt tarvitsinkin kuulla!

Comments are closed.