Missä kohtaa valinnanvapaus ei enää tuekaan hyvinvointia?

Keskiluokkaisen länsimaisen ihmisen on niin helppo kuplautua. Rahalla voi ostaa itselleen riippumattomuutta muista ihmisistä: Asutaan isoissa taloissa, joissa perheenjäsentenkään erilaisuutta ei tarvitse sietää kuin minimaalisesti. Syödään juuri sellaista ruokaa kun itselle maistuu, tehdään vain asioita joista itse nauttii ja luetaan vain niitä mielipiteitä, jotka eivät ärsyttävästi kyseenalaista omia ajatuksia. Valitaan rusinat elämänpullasta niin, että omaa henkistä ja fyysistä tilaa on mahdollisimman paljon.

Toki me kaikki tarvitsemme säännöllisesti lepoa sosiaalisesta kanssakäymisestä pysyäksemme energisinä, mutta onko kuitenkin niin, että länsimainen oman tilan ja omaisuuden rohmuaminen saattaakin muuttua vaivihkaa hyvinvoinnin vastaiseksi yksinäisyydeksi kun myötätunnon harjoittaminen valintojen myötä vähenee ja yhteys toisiin katoaa?

Toisista ihmisistä riippumattomuus on illuusio. Hyvinvointia ei ole ilman toisia ihmisiä. Ihminen ei säily täysjärkisenä tai edes hengissä yksin. Ja toisissa ihmisissä, niin kuin itsessäkin, on aina myös kestettävää.

Ulkomaille muuttaminen, vaikkakin hyväosaisena expattina, sai ajattelemaan asiaa. Vaikka kaikki elämän materiaaliset asiat olivat kunnossa, elämä uudessa maassa ei tuntunut hyvältä ennen kuin ystävyyssuhteet ja sosiaalinen verkosto oli luotu ja oma paikka paikallisten ihmisten joukossa oli löytynyt.

Oli uskallettava laskea itsensä toisten ihmisten varaan, vaikka kaikki näytti ja tuntui oudolta. Samaan aikaan kun oli otettava vastuu oman arjen järjestämisestä, oli mentävä mukaan vieraisiin tapoihin, makuihin ja tilanteisiin ja luotettava ihmisiin. Jotkin arvot ja asiat olivat ristiriidassa omien ajatusten kanssa ja usein sai olla epämukavuusalueella ihan tavallisissakin tilanteissa vaikka kaupan kassalla. Mutta ihmisten hyväntahtoisuus ja auttamishalu saivat minut usein kyyneliin.

Tuo kaikki sai arvostamaan myötätuntoa sekä joustavuutta. Oli selvää, ettei minulla ollut mahdollisuutta muuttaa ympäristöä, vaan halusin muuttaa omia asenteitani ja käsityksiäni.

Kotimaahan paluu se vasta tämän opin vahvistikin. Vaikka palasin tuttuun kulttuuriin, olin yhtäkkiä täysin yksin, ilman kotia, työpaikkaa, tavaroitani, ja avioeron vuoksi ilman puolisoa sekä pitkiä aikoja ilman lapsianikin, enkä ulkomaanvuosien jälkeen tuntenut solahtavani ympäristöön. Ystävien ja läheisten korvaamaton tuki sekä ihan tuntemattomienkin ihmisten hyväntahtoisuus saa minut edelleen kyyneliin.
Voin silti vain kuvitella miltä tuntuu muuttaa vieraaseen kulttuuriin pakotettuna kun terveys tai jopa henki ovat lisäksi uhattuina.

Kokemani on saanut minut miettimään entistä tarkemmin, millaisen pääoman keräämiseen kannattaa elämässä eniten panostaa. Tiukan paikan tullen kun meitä ei pelasta oma tila, työ, äly tai omaisuus, vaan toiset ihmiset.


It is so easy to create an own bubble for living as a westerner. You can buy self-sufficiency: Live in a larger space where you only minimally have to tolerate your family members, eat just the kind of food you like, do the things you like and read only the opinions that do not disturbingly question your own beliefs. You can choose your life in such a way that you have a maximum amount of space, both physical and mental, only for yourself.

We all need rest from social surroundings regularly, but could it be that the western style of hoarding own space and material is turning into loneliness as there are less situations that demand compassion for survival and therefore we lose contact to others?

Being self-sufficient is an illusion. There is no well-being without other people. We do not stay healthy or even alive without others. And other people, just as ourselves too, are also to bear, not just to enjoy.

Moving into a different culture, even as a well off expat, made me think of this more closely. Even if all the material structures of life were in place, life in the new culture did not feels like well-being before friendships and social network was in place.

Even if mostly everything seemed not so familiar, I had to trust other people. It meant getting acquainted with new habits, tastes and situations. My values were not always in line with local values and often I found myself on a discomfort zone even on most mundane tasks, at a cashier for example. But the warmth and good nature of people got me to tears many times.

All that made me value compassion and resilience. It was clear that I could not change the surroundings but wanted to change my preconceptions and attitudes myself.

Returning to home culture sealed my learning. Even if I returned to familiar culture, I was suddenly all alone, without a home, work, my belongings, and because of divorce, without a spouse and even without my kids for longer periods of times. After many years of living abroad, I did not feel I belonged to the rhythm of local life either. The kindness and support of friends and relatives on those times still gets me to tears.
I can only imagine how it feels to move forced into a foreign culture when maybe your health or even life is threatened.

All my experiences make me think more closely on what kind of fortune is it worth investing on mainly in life. When shit hits the fan, its not the self-sufficiency, work, money or even wit that saves you. It is other people.

2 thoughts on “Missä kohtaa valinnanvapaus ei enää tuekaan hyvinvointia?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *