Life is a picnic basket

Returning to sweet Kentucky after being gone for a year gets me nostalgic. Everything reminds me of how life here felt: The soft seat of a big family car and Kentucky country channel, mailboxes and fire hydrants, kids’ summer camps, older kids raising money with car washes, people with piles of coupons in grocery stores.
Memory only saves the warm colours. It is like returning to a different version of myself.

I am lucky to have many places in the world that feel like home. I can nose how my life feels now and how it was and looked earlier. I can imagine, that it would be like this again, if we just still were here. Or if this and that would just be like it sometimes was.

The truth, however, is that life is what you actively make of it. The surroundings are just a platform, excuse or an explanation. The feeling and action – life, is something I provoke myself.

I fill the picnic basket of my life. I can quickly and effortlessly get some dry foods from the pharmacy or spend some time preparing the menu and fill the basket with colorful fresh goods. I can even bake a cake and whiz in pretty napkins and cutlery.
I cannot always affect the availability of all goods, but I can make the best out of what is at hand. On the picnic of my life, I can only take up the lunch I have packed into the basket.


Palaaminen Kentuckyyn kokonaisen vuoden jälkeen saa nostalgiseksi. Kaikki muistuttaa siitä miltä arkielämä täällä tuntui: City-maasturin pehmeä istuin ja kantrikanava, postilaatikot ja palopostit, lasten kesäleirit, nuorten urheilujoukkueiden rahankeräys-autopesut, ihmiset kuponkikasoineen kaupankassalla.
Muisti muistaa vain lämpimät värit. On kuin palaisi johonkin toiseen versioon itsestään.

Olen onnekas, kun voin mennä maailmassa moneen paikkaan ja tuntea olevani kotona. Voin haistella miltä tuntuu nyt ja miltä elämä ennen tuntui ja näytti. Voin kuvitella, että tällaista se taas olisi, jos vain olisimme vielä täällä. Tai jos tuo ja tämä asia vain olisi niin kuin se joskus oli.

Totuus on kuitenkin että elämä on sellaista kuin siitä itse aktiivisesti tekee. Ympäristö on vain alusta, tekosyy tai selitys. Tunnelman ja toiminnan – elämän, saan aikaan itse.

Minä itse kokoan elämäni eväskorin. Voin hakea kuivat murkinat essolta äkkiä vaivaa näkemättä tai käyttää aikaa menun valmisteluun. Voin pakata mukaan vain korppuja, tuleehan maha täyteen niistäkin, tai täyttää kauniin korin tuoreilla värikkäillä vihanneksilla, marjoilla, kanankoivilla ja juustoilla. Voin leipoa vaikka kakunkin ja sujauttaa mukaan kauniit aterimet ja lautasliinat.
Saatavilla oleviin aineksiin ei aina voi itse vaikuttaa, mutta niistä voi ottaa kaiken irti. Elämän piknikillä voin ottaa eväskorista esiin vain sen mitä olen sinne laittanutkin.