Life begins at forty

Saan luultavimmin kiittää tietä edeltäni tasoittanutta isosiskoani siitä, ettei minulla ollut voimakasta murrosikää. Nauran usein, että koen siksi varmaankin tämän nelikymppisyyden niin vahvasti.

Neljänkympin ikä on jonkinmoinen arvojen inventaario. Se on kuin verkko, johon ihminen lävähtää hetkeksi räpistelemään kun ei enää pysty eikä halua olla muuta kuin oikeasti on. Ruuhkavuosiin osuu lasten kasvaessa kipeä tietoisuus siitä, kuinka omat valinnat ja rakkauden esimerkki tulevat vaikuttamaan jälkipolvien elämään, sekä ensimmäiset merkit fyysisestä ikääntymisestä ja ehkä myös omien vanhempien haurastuminen, joiden kautta alamme saada vihiä elämän rajallisuudesta. Lisäksi työn aikataulut ja arkielämän kiireys eivät anna aivoille armoa.

Tämä ikä on hurjaa mutta ah niin mielenkiintoista. Moni on pinnanalaisen elämänsä kanssa ihan solmussa, vaikka päällisin puolin asiat näyttäisivätkin sujuvan. Ahdistaa, kiristää, syyllistyttää ja väsyttää. Tässäkö tämä oli ja tätäkö tämä nyt on? Kuka tätä tilasi?

On niitäkin, jotka porhaltavat vauhtia kiihdyttäen eteenpäin kuin tarrautuen viimeisiin nuoruuden rippeisiin, pysähtymättä mielen sekasotkuun, tähän loistavaan kasvunpaikkaan. Jotenkin se on minusta surullisempaa tai ainakin lyhytnäköisempää. Tai ehkä heillä on sitten vain hurjempi kuudenkympin kaaos?


I might need to thank my big sister for leveling the path before me, as I never really had a strong teenage puberty rebellion phase. I often laugh that it might be a reason why I am experiencing a stronger midlife crisis.

Forty-something of age is a value inventory of a kind. It is like a net where we get caught like fish as we no longer can and want to be anything than the person we are.

This stage of life contains the sore consciousness of how our own choices and example on love will affect the lives we leave behind, the first signs of physical aging and maybe weakening of own parents that make us realize the mortality of a human. On top of that, the schedule is normally full of work and responsibilities.

This age is mad and ruthless but oh so interesting. Many are tangled in their thoughts and “life under the surface” even if everyday life seemed to be perfectly together. There are feelings of distress and pressure, blame, guilt and tiredness. Is this all there is in life? So this is where I landed? Did I order this?

Some of us try to add speed to hold on to youth and to ignore the messy mind, this fantastic opportunity for growth. Somehow it seems more tragic, or at least more shortsighted. Or maybe they will then have a more terrible chaos phase at sixty-something?

2 thoughts on “Life begins at forty

  1. Olen hirveän kiitollinen siitä, että vietin valtaosan kolmekymppisyydestäni kotiäitinä Belmopanissa, 15 000 asukkaan pääkaupunkikylässä Belizessä. Belmopanissa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin elää hiljaiseloa ja siellä tuli mietittyä muutamaankin kertaan mikä elämässä oikeasti itselleni on tärkeää. Nelikymppisyys ei siksi ole ollut minulle erityinen vedenjakaja, paitsi fyysisen puolen osalta: en yhtäkkiä enää näe kovin pientä tekstiä ja erinäiset kivut ja säryt kiusaavat aikaisempaa säännöllisemmin…

    Jo useamman vuoden olen ihmetellyt niitä jotka tässä neljänkympin vaiheilla tosiaankin näyttävät vain kiihdyttävän tahtia sen sijaan, että antaisivat itselleen aikaa kohdata itsensä. Minusta näiden kiirehtijöiden meno vaikuttaa huolestuttavalta. Heitä yhdistää kovan vauhdin lisäksi usein se ettei heihin tunnu oikein saavan todellista yhteyttä. He eivät jätä todella kohtaamatta vain itseään vaan myös muut ihmiset ympärillä jäävät heiltä todella näkemättä ja tuntematta. Ikävöin kovasti muutamia oman elämäni tärkeitä ihmisiä jotka parhaillaan porhaltavat läpi nelikymppisiään.

    1. Hyvin sanottu tuo että ikävöi ihmisiä jotka ovat paikalla mutta henkisesti kaukana. Kaikki me kai elämme täällä omassa tempossa kuitenkin etsien tuota yhteyttä, eivätkä nuo tempot aina kohtaa. Ihmiset ovat eri ikäisinä niin eri ikäisiä.

Comments are closed.