Jar of happiness – Purkillinen onnea

Tulikärpästen vilkkuessa Kentuckyn tummassa kesäillassa, joka ei viilene yöksikään.

Ystävien ympäröimänä rauhallisessa puheensorinassa terassin nojatuolin kulmassa.

Lämpimän rankkasateen yllättäessä, koko maailmaa heilauttavaa ukkosta pidellessä kauniissa keskilännen kodissa jonka etukuistilla on keinu.

Ihan tavallisessa arjen aamussa, joka kulkee niin kuin muutkin arjen aamut.

Onni on sillä tavalla ujo, että sen tunnistaa jälkikäteen. Se on kyllä todellinen hetkessä, mutta sitä ei saa purkkiin talteen, käytettäväksi tarvittaessa.
Kun rauhallinen tyytyväisyyden tila on käsillä ja olet juuri siinä hetkessä tarpeeksi viisas pysäyttääksesi ajatuksesi sekunniksi, voit ehkä todeta olevasi onnellinen. Mutta samalla kun onnen huomaa, taian pian jo kadottaa, sillä onni on tiedostamattomassa. Se ei ole järjen ulottuvissa, se ei halua olla määritettävissä ja käsitettävissä, täydellistettävissä.

Menneisyyden onnen tunnistamisen rinnalla olisi ehkä viisasta keskittyä tuleviin onnen hetkiin. Kuvitella mielessään tila ja paikka, jossa tulee olemaan onnellinen. Miltä siellä näyttää, tuoksuu, kuulostaa, ja mitä on ympärillä. Mitä siellä tapahtuu?
Noiden hetkien, tilan ja paikan mahdollisesti toteutuessa, onni ei sitten ehkä olekaan juuri niissä, tai sitten on. Mutta kenties sen avulla osaisi todeta onnen olevan sen jokapäiväisessä epätäydellisessä tavoittelussa – elämässä. Se antaisi vahvistuksen myös järjelle siitä, että tämä menneisyyden ja tulevaisuuden risteyskohta, nyt, itse asiassa sisältää aina onnen ihan etsimättäkin, sitä jahtaamattakin.

Kuva: Sunnuntain puistokonsertti Louisville, KY:n, Cherokee trianglen puistossa, jota tyttäreni kutsuivat Friendship-parkiksi.

Fire flies flickering on a smooth Kentucky summer night, that does not cool down even after dark.

Sitting on a soft corner chair on a terrace deck, surrounded by friends and happy murmur.

Surprised by warm heavy rain, listening to earth shaking thunder in a beautiful midwest home that has a swing on the porch.

On a totally normal everyday morning, that flows just like every other morning.

Happiness is shy in the way that it can be recognized afterwards. It is real in a moment but it cannot be stored in a jar, to be used when needed. When a moment of bliss is at hand and you are wise enough to stop your though for a second, you might be able to recognize happiness. But on that same moment, the magic disappears, because happiness is in the subliminal. It is not really reached by reason, it does not want to be diagnosed, specified and quantified – perfectized.

Besides recognizing past happiness, maybe it would be wise to concentrate on the future moments of bliss too. To imagine a time and place, where happiness lies. What does it look like, what are the smells and sounds, what is around?

When those things then possibly happen, maybe happiness is not exactly in them after all, or maybe it is. But maybe then we could notice that happiness is in the imperfect daily pursuit – life. That might give the brain an affirmation that the present moment, just as it is, actually always contains happiness, without looking for it, without trying to catch it in a jar.

Picture: Sunday park concert at Louisville, KY Cherokee triangle park, which my daughters called Friendship-park.