Hyvä Suomi, suvaitsevaisuuden opinpolulla ollaan!

Sillä aikaa kun asuin nelisen vuotta poissa Suomesta, Suomi muuttui silminnähden monikulttuurisemmaksi. Kaikkialla kuulee erilaisia kieliä, tarjolla on monenlaisia makuja ja tapoja eikä ihmisten nimistä voi enää päätellä kansallisuutta tai ulkonäöstä sitä, mitä kieltä hänelle tulisi puhua.

Tämän päivän Helsinki alkaa muistuttaa jo entistä kotikaupunkiani Amsterdamia, vaikka vielä toki ollaan aika kaukana tuon maailman kansainvälisimmän kaupungin ilmapiiristä.
Amsterdamissa on asukkaita 177:stä maailman noin 195:stä kansallisuudesta. Siellä suvaitsevaisuus pohjautuu minusta “Annan sinun olla sellainen kuin olet ja keskittyä sinun juttuihisi, niin sinäkin annat minun tehdä niin” -ajatteluun sekä naapureiden väliseen aktiiviseen kanssakäymiseen ja viestintään, jossa asiat sanotaan ääneen ja palaute vastaanotetaan reilusti ottamatta sitä henkilökohtaisesti.

Minusta monikulttuurisuus on todella hienoa, ja olen meidän suomalaisten puolesta iloinen että saamme oppia sen kautta avoimuutta ja ihmisyyttä nyt reippaassa tahdissa. Se on hienoa, mutta ei tietenkään helppoa.

Monikulttuurisuuden kautta on mahdollisuus huomata, mikä meissä ihmisissä oikeasti on pohjimmiltaan samaa. Kansalliset tavat, kieli, perinteet ja muut ulkoiset asiat, joihin me suomalaiset olemme kovin tarrautuneet, eivät ehkä olekaan voimakkaimmin meitä ihmisiä yhdistäviä asioita. Yhteiset nimittäjät taitavat ovat syvemmällä: Tunteissa, ajatuksissa ja ihmisyydessä. Haluamme kaikki tulla nähdyiksi ja rakastetuiksi omana itsenämme, tahdomme lastemme olevan onnellisia ja turvassa.

Amsterdamin meininkiä muistellen ajattelen että ehkä suvaitsevaisuus edellyttää myös myötätuntoa, itseä sekä muita kohtaan. Ja olisiko niin, ettei ihminen oikein kykene myötätuntoon ilman tervettä omanarvontuntoa?


During the four years I lived outside Finland, my country transformed from a uniquely homogenous culture to a much more multicultural society. Different languages, tastes and habits are visible all around and it is not possible to conclude someone’s home language by his looks anymore.

Today´s Helsinki reminds more and more of my previous home city Amsterdam, even if we are still far off from its atmosphere, as Amsterdam is the world´s most international city with residents from 177 nationalities. I felt that the tolerance between people in Amsterdam bases on two things:

“I let you be you and do your things and I take care of my own business” -attitude and active interaction and communication between neighbors, where feedback is listened, but not taken personally.

I think of multiculturalism as a wonderful thing and I am happy for us Finns that we now have the chance to learn so much about openness and humanity in a fast pace. It is wonderful, but of course not easy.

Through multiculturalism we have the chance to notice what really unites us people. National traditions, language and other external things might not be the strongest denominators between people after all. Maybe we will notice that we need to look deeper into feelings, thoughts and humanity. Maybe it is our need to be seen and loved just as we are and our will to raise our kids happy and safe that unites us people more?

Remembering Amsterdam, I am thinking that maybe tolerance is not only a choice, but it also demands somewhat compassion, towards self and others. And maybe compassion is not all possible without a sense of dignity?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *