You had me at goodbye

Serkut vilkuttavat uskollisesti bussin ikkunan takana. Lapset itkevät silmänsä punaisiksi takapenkillä. Pienempi huutoitkee “Mä en haluu lähtee” kunnes nukahtaa bussin jyristessä kohti Helsinki-Vantaata. Vanhempi nyyhkyttää että haluaa muuttaa takaisin Finlandiin.

Loma ei olisi voinut olla onnistuneempi. Tyttäreni ovat eläneet täysillä sen joka hetken, tunteneet kuuluvansa joka paikkaan, jokaiseen juttuun ja kieleen. Lähdön suru tarkoittaa, että he rakastavat omia ihmisiään ja tuntevat olevansa rakastettuja.

Lapset eivät osaa ajatella, ettei arkemme toisessa maassa olisi samanlaista kuin se on lomalla, jolloin kaikki ovat vain heidän käytettävissään ja päivittäin tehdään huippujuttuja. On helppo ajatella että elämä Suomessa on aina sellaista, kaikilla. Ja tottahan se heidän Suomessaan tietysti onkin.

Olemme itkeneet sydäntäsärkevästi jo moneen kertaan tänä kesänä. Koulun päättyessä, Kentuckyn ystävistä erotessa, Mummiloista lähtiessä, serkkuja hyvästellessä. Luopuminen on kaikkein vaikeinta varsinkin silloin, kun ei tiedä milloin taas tavataan. Usein toivoisin voivani auttaa lapsiani lähdön hetkinä; piristää ja pyyhkiä epätoivon pois. Mutta parhaiten autan seisomalla tukena ja antamalla heidän tuntea itse tunteensa. He oppivat, ettei maailma lopukaan kun he päästävät irti. On ihan normaalia olla surullinen lähdön hetkellä, vaikkei tunteeseen tarvitse jäädä kiinni. Suru osoittaa tärkeät asiat. Itku ei pyyhi niitä pois vaan syövyttää ne syvälle sydämeen.

Toivottavasti luopumiseen ei koskaan turrukaan, vaikka oppisi kohtaamaan sen pelkäämättä. On uskallettava tuntea tunteita, muuten voi yhtä hyvin luovuttaa.

Lentoasemalla kaikki taas jo hymyilevät ja kertaavat kesän parhaita muistoja, valmiina uuteen seikkailuun, uusiin jäähyväisiin.


The cousins wave their hands faithfully outside the bus window. My children cry their eyes out. The smaller one repeats “I don’t want to leave” until she falls asleep on the rumble of the bus towards Helsinki airport. The older one splutters that she wants to move back to Finland.

Holiday could not have been any more successful. My daughters have lived fully each second of it and felt they belong here too. The sadness of leaving means they love their own peeps and feel loved here.

Children are unable to think that mundane life in another country is not the same as holiday, when everybody is solely in their use and everyday is filled with highlights. It is easy to think that everybody’s life in Finland is always like their last three weeks have been.

We have cried heartbreakingly already many times this summer. At school year end, departing from our Kentucky friends, leaving Grandmothers behind, saying goodbye to all cousins. Letting go is hardest, especially when not knowing when we’ll meet again. I often feel I need to wipe away the sorrow of my children and perk them up. But I guess I help them most when I stand by them and support them to feel their own feelings. They will learn that the world does not end if they let go. It is normal to be sad at goodbyes. Sorrow points out which things are dear. Sobbing does not wash them away but engraves them deep inside one’s heart.

I hope growing numb on leaving is impossible, even if we’d learn to face these moments undaunted. If we do not dare to face feelings, we might as well give up on life.

As the bus reaches the airport everybody is smiling again. We talk about the best summer memories and are ready for new adventures, new goodbyes again.

8 thoughts on “You had me at goodbye

  1. Voi teidän pieniä maailmanmatkaajia!

    Meidänkin isommista lapsista on jo tullut aika hyviä lähtemään – molemmat ovat lähdön hetkellä hetken hyvinkin surullisia mutta toisaalta ymmärtävät ja uskovat kun sanon, että rakkaita ihmisiä nähdään kyllä taas. Alle kaksivuotiaan suru sen sijaan pääsi tällä kertaa jotenkin yllättämään. Pieni tyttö ikävöi ankarasti isovanhempiaan ja belizeläisiä ystäviä jotka lomailivat kanssamme pari viikkoa, ja on ollut nämä paluun jälkeiset päivät surullinen ja kärttyinen, ei ollenkaan oma aurinkoinen itsensä. Kyselee mumminsa ja taatansa perään, haluaa olla ihan kiinni minussa koko ajan kuin pelkäisi että minäkin tästä katoan jonnekin. Kunhan ikää tulee ja ymmärrys kasvaa oppii hänkin varmasti luottamaan onnellisiin jälleennäkemisiin. Sillä välin tukeudumme Skypeen ja tietoon siitä, että viimeistään jouluna nähdään isovanhempia taas.

    1. Pienillä tuntuu joskus olevan rankempaa, kun ei ajantaju eikä muisti ole vielä kovin vahva, eikä ole kertynyt kokemuksia jälleennäkemisistä. Ihanaa että saatte taas jouluna nähdä isovanhempia!

  2. Voi teidän pieniä maailmanmatkaajia!

    Meidänkin isommista lapsista on jo tullut aika hyviä lähtemään – molemmat ovat lähdön hetkellä hetken hyvinkin surullisia mutta toisaalta ymmärtävät ja uskovat kun sanon, että rakkaita ihmisiä nähdään kyllä taas. Alle kaksivuotiaan suru sen sijaan pääsi tällä kertaa jotenkin yllättämään. Pieni tyttö ikävöi ankarasti isovanhempiaan ja belizeläisiä ystäviä jotka lomailivat kanssamme pari viikkoa, ja on ollut nämä paluun jälkeiset päivät surullinen ja kärttyinen, ei ollenkaan oma aurinkoinen itsensä. Kyselee mumminsa ja taatansa perään, haluaa olla ihan kiinni minussa koko ajan kuin pelkäisi että minäkin tästä katoan jonnekin. Kunhan ikää tulee ja ymmärrys kasvaa oppii hänkin varmasti luottamaan onnellisiin jälleennäkemisiin. Sillä välin tukeudumme Skypeen ja tietoon siitä, että viimeistään jouluna nähdään isovanhempia taas.

    1. Pienillä tuntuu joskus olevan rankempaa, kun ei ajantaju eikä muisti ole vielä kovin vahva, eikä ole kertynyt kokemuksia jälleennäkemisistä. Ihanaa että saatte taas jouluna nähdä isovanhempia!

  3. Great text again Sanna! I can so relate to what you are saying. I always comfort the kids (and myself) by telling that “you first need to leave to be able to feel the joy and happiness of coming back to what is dear to you.”

  4. Great text again Sanna! I can so relate to what you are saying. I always comfort the kids (and myself) by telling that “you first need to leave to be able to feel the joy and happiness of coming back to what is dear to you.”

Comments are closed.