From the CEO of Mommy Ltd. / Oy Mutsi Ab

Olen palaamassa kevyesti työelämään muutaman vuoden muuttokotiäitiyden jälkeen ja työllistän itseni nyt markkinointikonsulttina arkeni “ylimääräisinä tunteina”. Hyvin monipuolisia töitähän olen tehnyt kotivuosinanikin mutta töiksi niitä ei kai silti lasketa.

Kotiäitiyttä tai -isyyttä ei kai lasketa työksi siksi, ettei se tuota välitöntä fyrkkaa eikä työn tuloksia voi mitata. Kehityskeskustelut ovat hyvin harvinaisia eikä pikkujouluissakaan ole pomoa jolle voisi pikkukekkulissa käydä “antamassa vähän palautetta”. On hyvin vaikea edes juhlia edellisessä kvartaalissa saavutettuja tuloksia, sillä pyykkivuoret ja tiskikasat alkavat karttua päivittäin sillä sekunnilla kun niiden pohjan on saanut esille. Eikä nenien ja peppujen pyyhintä tai tukankampaus, aikatauluttaminen, kuljettaminen ja erotuomarointi lopu tekemällä, vaikka aikanansa loppuukin.

Kun lapset pikkuhiljaa oppivat toimimaan itsenäisesti maailmassa, tuntuu ettei vanhempi silti voi aukottomasti osoittaa selkeää osuuttaan siihen. Ainakaan asiakaspalaute ei rohkaise siihen. Ja olisipa tuo oppinut kai jotenkin muutenkin, kun eihän kukaan koskaan kasvata ketään täysin yksin.

Toisaalta suuren yrityksen toimitusjohtajankin työt voidaan kuvata näin: Puhelimeen vastaamista, tietokoneella näpyttelyä, kahvin juomista, lounastamista, pöydän ääressä istumista, ihmisille puhumista, papereiden plaraamista ja lukemista, käytävällä kävelyä ja paikasta toiseen liikkumista. Organisaatio kehittyy ja tekee töitä päivittäin vaikkei osa sen ihmisistä ole koskaan edes nähnyt kyseistä tyyppiä.

Kotiäidin ja toimitusjohtajan hommia erottaa siis ainakin se, että johtajan tehtävästä kuvataan aina vastuut ja kotiäidin tehtävistä suoritteet. Yhdistävää on se, että molemmat ovat tärkeitä ja vastuullisia hommia, joissa tuloksiin ei päästä ihan lyhyessä ajassa mutta suurilla mokilla on kauaskantoisia vaikutuksia.
En väitä, että kuka tahansa voisi toimia menestyksekkäästi toimitusjohtajana sillä tietenkin ymmärrän että kyse on pään sisällöstä, vuorovaikutustaidoista, jaksamisesta, asenteesta ja tahdostakin. Mutta mistä sitten on kyse kotivanhemmuudessa? Voiko kuka tahansa toimia menestyksellisesti vanhempana?

Isäni sanoi joskus viisaasti että vanhemmuudesta pääsee jyvälle heti kun ymmärtää, ettei se ole projekti. Se on elämää. Mieheni briljantti isoisä taas vertasi kuulemani mukaan vanhemmuutta timantin hiomiseen. Vanhemman tehtävänä on hioa mahdollisimman kirkas ja kaunis timantti hiilenpalasta, jota ei itse omista. Parhaassa tapauksessa työnsä tuloksia pääsee ihailemaan sen säihkeen muodossa, mutta omaksi se ei muutu vaikka kuinka puunaisi. Parempi on siis ottaa ilo irti hiomisesta.

Ehkä näistä analogioista olisi hyötyä jollekin toimitusjohtajallekin. Vaikka businekset tietysti menevät ja tulevat, mutta timantit ovat ikuisia, kuten elämä.


am making a light return back to work life after a couple of years with the moves and the kids at home. I work as a freelancer in marketing communications. I have worked very diversely during these years at home too, but I guess it does not count as work.

The position of a stay-at-home parent is not counted as a job because it neither generates income nor can the results be measured. Personal appraisals are rare and it is not possible to go “give a little feedback to the boss” when feeling tipsy at the Christmas party. It is very hard to celebrate the accomplished work on a quarterly basis as the laundry and dishes start piling up daily as soon as you have reached the bottom of them. Neither do wiping noses and bums or combing tangles, scheduling, transporting, carpooling and refereeing stop by doing, even though they do end at some point.

When the kids learn to cope independently in the world, it is still hard to show the parent’s solid stake on the result. At least the customer feedback does not encourage that. And maybe they would have learned it anyway, as nobody raises kids totally alone.

However, the job of a big company CEO could also be described like this: Answering the phone, keyboarding the computer, having coffee, lunching, sitting by a table, talking to people, browsing papers and reading, walking on the corridors and moving from one place to another.
The organization develops and works at their desks everyday even if most of the people in it have never seen the guy.

The jobs of a stay-at-home parent and an executive differ at least by the fact that the other is depicted by tasks and the other by responsibilities. Both are important roles with huge responsibility where results are not shown instantly but big mistakes have long term effects.
I do not mean to imply that just anybody could be a successful chief executive officer of a large company, as I of course understand it being a matter of content inside brain, interpersonal skills, having enough strength, attitude and will. But then again, what does it take to be a stay-at-home parent? Can anybody work as a parent successfully?

My father once wisely said that you start getting the wind of parenting once you figure out it is not a project. It is life.
I’ve been told that my husband’s brilliant grandfather used to compare parenting to cutting a diamond: A parent’s responsibility is to carefully cut a beautiful diamond out of the coal rock that she does not own. In the best case she gets to admire the results in the form of the shine but no matter how it shines, it does not make it her own. So it is better to enjoy the cutting.

Maybe these analogies are useful for a CEO too. But of course businesses come and go but diamonds are forever, like life.

6 thoughts on “From the CEO of Mommy Ltd. / Oy Mutsi Ab

  1. Onpa ihana vertaus tuo timantti! Mulla taas on ollut tänään semmonen päivä, että nuo hiiltenhiomiset ovat tuntuneet menneen ihan hunningolle. Lue: pelkkää taistelua. Mutta kuten sanottua, mikään näistä vaiheista ei kestä pitkään. Kohta jo tätäkin on ikävä.

    1. Joskus todella on niin työ- kuin perhe-elämässäkin niitä päiviä jotka voisi jättää välistä – harvemmin kyllä meillä enää nyt kun lapset alkavat olla jo pahimmista maahanheittäytymisistään selvinneet. Keräävät varmaan voimia teini-ikää varten 🙂

  2. Niin, harmittavasti (välillä onneksi) nuo pikku veijarit ovat meillä vaan lainassa. Harvassa ovat myös ne työyhteisöt, joissa viihdytään useita vuosia.

    Joskus ne hyvät ja rakkaat työkaverit on jätettävä, mutta onneksi timanttiset työporukat ja tiimit tuppaavat erkaantumisekin jälkeen kokoontumaan aika ajoin. Eiköhän ne omat lapsetkin sitten tule aikuisina välillä moikkaamaan 😉

    1. Todellakin! Olen tainnut itsekin pari kertaa saada olla mukana timanttisessa työporukassa 😉 Vaikka kotona on kiva keittiö ja hyvä kahvi niin joskus on kyllä työpaikan kahvihuonetta ollut näinä vuosina ikävä. Kiva kuulla susta Mika!

  3. Olen samoilla linjoilla isäsi kanssa, että vanhemmuus on elämää eikä työtä. Mutta näen kyllä itsekin itseni toisaalta monessa mielessä tämän kotikorporaation pomona. Välillä meillä käydään lasten kanssa puolin ja toisin kehityskeskusteluita, ja tarvittaessa jaetaan bonuksia. Vapaapäivät on kyllä vähissä mutta niin kai ne vastuuntuntoisilla pomoilla usein on!

    Ps. Blogissani on sulle haaste jos kiinnostaa miettiä blogisi historiaa.

    1. Heh, kehityskeskustelut todella olisi kyllä välillä tarpeen. Ehkä ne voisikin tosiaan ottaa käyttöön molemminpuolisina. Kiitos Kata haasteesta, otan sen vastaan mielelläni! Sun haastevastaus oli todella inspiroiva.

Comments are closed.