Exploring return – Tutkimusmatka paluuseen

Sanotaan, että paluu takaisin kotimaahan on ulkomaanmuuton haasteellisin vaihe. Mm. tässä Hesarin artikkelissa palaajat kertovat kokemuksiaan haasteista. Paluumuuttaja ei loksahdakaan samaan lokeroon, josta lähti. Kotimaahan jääneet ystävät eivät ymmärrä miksi palaaja on eri henkilö kuin se joka lähti, ja palaajan on vaikea pukea kokemuksiaan sanoiksi. Niitä, jotka eivät koskaan päättäneet lähteä, ei ehkä edes kiinnosta kuulla.

Mikä tahansa kotimaa näyttäytyy palaajalle erilaisena kuin ennen lähtöä. Yleinen ilmapiiri tuntuu kapeakatseisemmalta, kaavoihin kangistuneemmalta ja vähemmän kaikkea kyseenalaistavalta. Sitä huomaa asioita, jotka ärsyttävät ja jopa vähän nolottavat. Itseäni harmittaa Suomessa se, ettei myönteisiä asioita ole tapana sanoa ääneen mutta korjaavat palautteet sanotaan kyllä. Positiivisuutta pidetään Suomessa vähän naiivina. Insinöörimaassamme asialinja ja järki on arvostettu korkeimmalle, joten turha puhe on vain turhaa.

Harmittaa, kun näkee kotimaassaan puolia, jotka eivät ole mieluisia. Ne ovat ehkä olleet jo olemassa ennenkin, mutta oman paluun jälkeen ne vasta alleviivautuvat kun on nähnyt toisenlaistakin tapaa elää. On tutustunut itseensä henkilönä, erillisenä ympäristöstään ja suvustaankin ja saanut rohkeutta tarttua itse asioihin ja elämän hetkiin. Ulkomailla ollessa on ehkä tarkemmin erottanut mikä itsessä on sielua ja mikä ympäristön ja kulttuurin luomaa kasvatusperinnettä.

Voisiko olla että paluumuutto koetaan haasteelliseksi siitä syystä, ettei palaaja itsekään ole kalibroinut käsitystään itsestään ja kotimaastaan, vaan ajattelee kokevansa kaiken samoin kuin ennenkin? Voisiko olla kyse siitä, että muutosta itsessä on vaikea hyväksyä?

Auttaisiko, jos kotimaahan suhtautuisi samalla uteliaisuudella kuin siihen vieraaseen paikkaan, johon lähti seikkailulle? Katselisi, kuuntelisi, tutkiskelisi puhtaalta pöydältä ilman ennakkokäsityksiä, niin kotimaataan kuin itseäänkin? Vieraana, ulkopuolisena, tutkimusmatkailijana?


Returning back to home culture is often claimed to be the most challenging part of international assignments. The returning person does not fit the same box from where she left. All the old friends do not understand that the person has changed and the returnee finds it very difficult to explain her experiences.

Home country appears to be different after return. The general atmosphere seems to be more narrow-minded, more stuck to certain unspoken unquestionable ways. You notice things that irritate and even make you embarrassed a bit. I feel annoyed by the Finnish way of demoralising: It is not a Finnish custom to state positive things aloud but criticizing is okay. Positivity is seen as a bit naive thing, and to me that is sad.

It is not pleasant to notice things about your home country that are not pleasant. These things have probably been there before but you have not paid attention to them before you’ve seen another way of living. You might have got to know yourself better, separate from surroundings and family, and got courage to grab life and moments by its horns. Maybe you have distinguished what is your soul, the youest you, and what is the way you were raised.

Could it be, that returning is challenging because the returnee has not calibrated her perception of self and her own country, but thinks everything will feel the same? Could it be that the change within thyself is hard to accept?

Would it help to have the same attitude as when adjusting to the different culture? To have the curiosity and acceptance that you are different and can not change the surroundings? To explore, look, listen and sense the home country and thyself without too much preconception? As a visitor, outsider, explorer?

4 thoughts on “Exploring return – Tutkimusmatka paluuseen

  1. Toisaalta myös ne ihmiset siellä Suomessa ovat myös monia kokemuksia rikkaampia, muuttuneina, aivan kuten me muualla asuvatkin tai paluumuuttoa tekevät. Mikään ei ole aivan samoin kuin ennen lähtöä, väistämättä taitaa olla niin…

  2. Auttaahan se, että synnyinmaahan suhtautuu tutkimusmatkailijana. Mutta itse ainakin huomaan lomilla, että sitä viehätystä kestää ehkä viikon. Sen jälkeen huomaan ylittäväni kadun samasta kohtaa kuin silloin aikoinaan, ostavani kahvin samasta paikasta kuin silloin aikoinaan… Kaikki tuntuu vain niin ylettömän tutulta. Mietin, että monista paluumuuttajista varmaan juuri se tuttuus tuntuu raskaalta. Ystäväni sanoja lainatakseni: “Ulkomailla postissa käyminenkin on hauskaa.”

    1. Niinhän se on, elämä sujahtaa samaan uomaan eikä tunnu mitenkään jännältä pidemmän päälle missään tietenkään. Kotimaassa tietää ne kirjoittamattomat säännöt, joidn mukaan kuuluu toimia ja itse sitten toimiikin, huomaamattaankin. Ulkomailla on siksi ehkä vapaampi olo hengittää.
      Mä tutkin näitä ihmisten käyttäytymismalleja, esimerkiksi suomalaisten sääntöorientoituneisuutta, ‘mitähän tuo minusta miettii’ -meininkiä ja sosiaalista eristäytyvyyttä ja mietin hmm, mielenkiintoista. Miksi Suomessa käyttäydytään näin, mikä kansamme historiassa tai perimässä, säässä tai politiikassamme on saanut aikaan tällaista ‘yleistä käyttäytymistä’, jota kukaan yksilö ei yksinään useinkaan kokonaan edusta.

Comments are closed.