Elämän kompassi: Tunteet

En missään olosuhteissa valitsisi elämää ilman tunteita. Noita hirveän karmeita ja suloisen syleileviä, mutta aina tosia. Aikuisena alkaa osata ottaa tunteetkin onneksi jollain tavalla jo asiapohjalta: Ottaa kämmenelleen, käännellä ja päästää sitten menemään.

Pelon tunnistan jo aika hyvin. Se hiipii silloin kun on väsynyt ja yrittää kuiskutella korvaan juttujaan. Usein ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin mennä nukkumaan saadakseen äänen hiljenemään. Länsimainen ihminen kun ei tarvitse pelkoa oikein mihinkään – ehkä vain sen verran että se ohjaa olemaan loukkaamatta toisia ihmisiä.

Innostus, joka esiintyy jonkin uuden edessä on aina vähän yllättävä. Siihen sekoittuu usein pala epäselvyyttä kuin tähtisumua, mutta se tuntuu siltä kuin keuhkoihin virtaisi voimakas tuuli.

Kaaos, hallinnan menettäminen. Kuin putoaisi ja yrittäisi haroa käsillään reunoilta hädissään tarttumispintaa.

Vahvuus. Se tulee aaltoina ja tuntuu rauhalta; Pehmeältä joustavalta voimalta joka on kuin juuret ja yhteys maailman ytimeen.

Lasten mukana saapuu keveys ja ilo. Kupliva lämpö ja keltainen vihreä oranssi riemu joka hyppii narua ja nauraa.

Ärsytys. Tämän mieluiten heittäisi toisten päälle vaikka se syntyy lähes aina pettymyksestä omaan toimintaan tai itse luotuihin odotuksiin.

Aavistus jostakin suuresta. Sen tavoittaa ja ihmettelee mitä tämä on. Tiedän jotakin mitä en tiedä. Ja sitten kohta, jälkeenpäin, tiesi.

Kaikkein paras on tasapainon tunne joka viipyy. Mielenrauha. Sen tietää lähtevän ja niin se tekeekin, mutta se jättää syvän jäljen joka kantaa ja muistuttaa toivosta epäselvyyksien hetkillä.

Sitten on vielä tunteita, jotka tunnen vahvasti mutta en osaa nimetä. Ehkä ihmisen tunnesanasto ei olekaan ikinä valmis. Siis eläköön taide!


I would not ever choose a life without feelings. Those obnoxious horrible guests and sweet embracing things always true. As grownups we learn to take emotions more logically: Grab on the palm, turn and wonder them and then let go.

I can recognize fear pretty well already. It creeps close when I am tired and tries to whisper its thoughts in my ear. Often it just means it’s worth going to sleep as soon as possible to make the voice go away. Fear is not useful in today’s world at all, or maybe just a little to keep us from hurting other people.

Zest, that appears when facing something new is always a little surprising. It is often mixed with a piece of obscurity like stardust, but it feels like my lungs filling up with strong winds.

Chaos, losing control. Like falling and trying to grope something to hold from the sides.

Strength. It arrives in waves and feels like peace; Soft and flexible power that is like roots and a connection to the core of life.

Joy and light arrives with my kids. Bubbling warmth and yellow green orange elation that jumps rope with laughter.

Irritation that you want to throw to other’s shoulders. However, it arises from disappointment to my own actions or self made expectation.

Inkling about something big. It is very vivid but you wonder what is it. I know I know something that I do not know. And then afterwards, you know what it was that you knew.

But the best of all is the feeling of balance that lingers. Peace of mind. You know it is only a guest that will come and go, but it leaves a strong mark that gives strength even on the moments of insecurity.

And then there are feelings that I know are true but cannot describe. I guess we will never have enough words for feelings. Long live art!

3 thoughts on “Elämän kompassi: Tunteet

  1. Niinpä – sen hetkellisenkin mielenrauhan avulla jaksaa ne muutkin tunteet. Ainakin hetken;)
    Onneksi todellakin on taide! Ja sen tuomat tunteet ja elämykset!

  2. Hyviä oivalluksia, taas kerran. Niin totta omallakin kohdallani esimerkiksi tuo mitä sanoit pelosta: usein auttaa ihan vain kun menee nukkumaan. Väsyneenä pelkään kaikenlaista, hyvinnukutun yön jälkeen olen paljon rohkeampi ja toiveikkaampi.

Comments are closed.