Don’t get accustomed to life – Älä elämään totu

cannot seem to get accustomed to the fact that I need to pack my children’s snacks and lunches for school every day (In Finland, kids all age get state funded warm meals in daycare and schools). I have tried to compose healthy, nutritious but still tasty lunch box contents for almost three years now, but I still often agonize over it. I wish my autopilot would already be programmed to do the task.

We have a natural tendency to try to get accustomed to things and situations: We try to turn anything into as convenient and effortless tasks as possible. A human adapts to almost anything. But getting accustomed also means giving up learning. When I feel a need to get accustomed, I actually want to quit learning, as it often feels inconvenient.

I am sometimes asked if it is possible to get used to moving around. I also wonder the same thing when I look at my more experienced expat-spouse colleagues. Is it possible to get accustomed to goodbyes, the curiosity in front of new beginnings, setting up a new home, adjusting and filling the kitchen cabinets from scratch again? Does moving turn into a mundane thing?

I think one does learn more and more about the transition process each time; the feelings it raises and the practicalities. The move itself with all the packing, unpacking and organising does not seem like a task larger than life anymore. But could the explanation of why expatriate life is so fascinating lie in the fact that it forces one not to get accustomed? When a country or a city starts to look like wallpaper, it is usually time to move on to the next assignment. Having experienced the tickle, the brain hungers to be tickled again. Therefore, even knowing the amount of effort it takes to go through everything again, you choose it. Could this be why many families end up living like global nomads, without largely planning to do so in the first place?

Getting accustomed to life would be very sad. Maybe that is why it is a good thing after all that my kids’ lunch boxes do not fill themselves yet.


En millään meinaa tottua siihen, että lapsille pitää joka aamu laittaa eväät mukaan kouluun. Kuopukselle sekä välipala että lounas ja esikoiselle välipala. Olen ideoinut ja kaapinut kokoon mahdollisimman terveellisiä sekä ravitsevia mutta lapsilleni maistuvia eväsboksien sisältöjä jo kohta kolme vuotta, mutta silti vielä tuskailen asian kanssa. Toivoisin, että homma hoituisi minulta jo automaattiohjauksella.

Ihmisellä on luontainen pyrkimys tottua asioihin, siis muuttaa mikä tahansa todellisuus mahdollisimman vaivattomaksi ja mukavaksi. Ja ihminenhän sopeutuu lähes mihin tahansa. Mutta tottuminen tarkoittaa oppimisen lopettamista. Kun haluan tottua, haluan lopettaa oppimisen, sillä se on joskus epämukavaa.

Minulta kysytään silloin tällöin tottuuko muuttamiseen. Itsekin mietin samaa katsellessani kokeneempia expatpuoliso-kollegoiltani. Tottuuko jäähyväisiin, uteliaisuuteen uuden edessä, elämän uudelleen perustamiseen, sopeutumiseen ja keittiön kaappien sisällön jälleenrakentamiseen? Muuttuuko muuttaminen tavalliseksi ja vaivattomaksi?

Siirtymisen prosessista ja sen aiheuttamista ailahtelevista tunteista, kuten käytännöistäkin, oppii varmasti kerta kerralta enemmän, jolloin se saattaa sujua kokemuksen myötä paremmin. Itse muuttaminen eli järjestely, pakkaaminen ja purkaminen ei enää tunnu amerikantempulta. Mutta voisiko selitys expat-elämän kiehtovuudelle olla juuri siinä, ettei se päästä ihmistä tottumaan? Kun jokin maa tai kaupunki on muuttumassa tapetiksi, on usein aika vaihtaa paikkaa. Aivot janoavat lisää kutittelua kun ovat kerran oppineet kutiamaan ja sen vaatimaa vaivannäköä oppii arvostamaan. Ehkä sen vuoksi monille expatriatismi muodostuu elämäntavaksi, vaikkei se alunperin ollut suunnitelmissa.

Olisikin aika surullista tottua elämään. Ehkä siis on hyvä etteivät eväslaatikot keittiössäni täyty vieläkään itsestään.


4 thoughts on “Don’t get accustomed to life – Älä elämään totu

  1. Heippa Sanna ❤️ ei ehkä totu mutta hieman kyllästyy… Sitä kutkutusta ja kiehtovuutta ei jossain vaiheessa enään kaipaakaan vaan tuntuu ihanalta olla hetki paikallaan. Vai johtuukohan siitä että muuttaminen 7-8v. lasten ja siitä ylöspäin on AIVAN erilainen kokemus kuin pienempien… 15v. kiertolaisuutta oli hyvä meille. Ainakin toistaiseksi ? haleja ja terveisiä ❤️

    1. Kiitos näkökulmasta Johanna ja kiitos kun luet. Uskon hyvin että lasten kasvaessa ajatukset monestakin asiasta muuttuvat, mielenkiinnolla odotan että mihin omani. Moni perhe, joka on ollut useita vuosia “maata kiertävällä radalla”, niin kuin teidänkin, kertoo ettei alunperin ollut suunnitelmissa lähteä kuin vuodeksi-pariksi. Se, että tarina on monella niin samanlainen, on minusta jotenkin kiehtovaa. Lämpimät halit teille kaikille!

  2. Heippa Sanna ❤️ ei ehkä totu mutta hieman kyllästyy… Sitä kutkutusta ja kiehtovuutta ei jossain vaiheessa enään kaipaakaan vaan tuntuu ihanalta olla hetki paikallaan. Vai johtuukohan siitä että muuttaminen 7-8v. lasten ja siitä ylöspäin on AIVAN erilainen kokemus kuin pienempien… 15v. kiertolaisuutta oli hyvä meille. Ainakin toistaiseksi ? haleja ja terveisiä ❤️

    1. Kiitos näkökulmasta Johanna ja kiitos kun luet. Uskon hyvin että lasten kasvaessa ajatukset monestakin asiasta muuttuvat, mielenkiinnolla odotan että mihin omani. Moni perhe, joka on ollut useita vuosia “maata kiertävällä radalla”, niin kuin teidänkin, kertoo ettei alunperin ollut suunnitelmissa lähteä kuin vuodeksi-pariksi. Se, että tarina on monella niin samanlainen, on minusta jotenkin kiehtovaa. Lämpimät halit teille kaikille!

Comments are closed.