Eteinen, elämän näyttämö

Arki on tuloa ja menoa, elämä lähtöjä ja saapumisia. Eteinen näkee kaiken, ottaa vastaan kaiken – kuin äiti. Tästä tullaan ja tästä lähdetään maailmaan. Reppuja, kenkiä, hiekkaa ja hyppynaruja. Unohtuneita tavaroita, avainkaulalapsia. Ystäviä, eväitä, kiirettä, odottelua. Viimeiset halit, ensimmäiset syleilyt. Ovi avautuu ja sulkeutuu, avautuu ja sulkeutuu. Tässä tapahtuu elämä. Ja ovelta hienoin huikkaus: Huhuu, Äiti hei, kotona ollaan! Life is coming and going, departures … Continue reading Eteinen, elämän näyttämö

Jokohan olisi itseni aika?

Kaipaan blogiani. Ilman kirjoittamista ajatukseni ovat kuin tuuliajolla. Niitä on, tietenkin, ryppäinä ja vesiputouksina, mutta ilman kirjoittamista ne eivät järjestäydy; Suostuvat kovin työläästi käytettävään muotoon. Olen ajatellut jo sulkea blogini, lakata olemasta mitään mieltä. Olen enemmän ja vahvemmin maailmasta sitä mieltä, että mitään oikeaa mieltä, tapaa elää, ei ole olemassa, joten miksi pyöritellä ja järjestellä mitään sen ympärillä. Mielipiteitä riittää ja on aina riittänyt mutta … Continue reading Jokohan olisi itseni aika?

Laidasta laitaan

Olisiko sittenkin niin, että itsessä piilevä vahvuus on kuitenkin pelottavampaa kuin heikkous, jonka varominen on jotenkin annetumpaa; että menestys on tuhoavampaa ja vaikeampaa kestää kuin romahtaminen ja epäonnistuminen – koska ihmisellä on luontainen taipumus nousta ja selviytyä, ja koska virheet opettavat voittokulkua nopeammin ja enemmän; että ylitsevuotava ilo on pakahduttavampaa kuin suru ja pelko, koska sen uumoilee pian loppuvan. Vai olisiko niin, että kaikki on … Continue reading Laidasta laitaan

Caught by my note book – Muistikirjaan tarttunutta

Hienoimpia ihmisiä ovat “ihan tavalliset ihmiset”. Ja tarkemmin ajatellen, onko muunlaisia olemassakaan? * Järkensä menettänyt voi olla vain sellainen, joka ei ymmärrä sitä itse. Ihminen, joka tietää ympäristöönsä verraten olevansa outo, hassu, omituinen, ei voi olla hullu. * Pahiten väärässä on sellainen, joka mielestään ei koskaan ole väärässä. * Onni ei ole olotila, vaan tulee pienissä purskeissa. Se on pieni kirkas valo. Tiivis tuike, jonka … Continue reading Caught by my note book – Muistikirjaan tarttunutta

My Sunday spot

Minulla on salainen paikka, johon kävelen omassa seurassani usein sunnuntai-aamuisin, kysymään maailmalta mitä kuuluu. Annan ajatusten järjestäytyä itsekseen, tai hiljetä kokonaan tai juosta vapaana hymyillen niille ulkopuolelta. Tarkastan vuodenajan, kuuntelen luonnon rytmin, joka on elämän oikea tempo. Muutos on meneillään kokoajan, vaikkeivat silmäni sitä havaitsekaan. Hengitän luonnon ja maailman välistä luottamusta kunnes mieleni luovuttaa ohjat sydämelleni. There is a place, where I walk to on … Continue reading My Sunday spot

Outoa ulkopuolisuutta ja tuttuutta – Kirjavinkki paluumuuttajille

Tunnen itseni edelleen joskus oudoksi, liian rohkeaksi ja avoimeksi suomalaisissa tilanteissa. Yhtälailla tuntuu hyvin turvalliselta ja tutulta suomalaisen tapakulttuurin keskellä, vaikken olekaan kaikista asenteista ja olemisesta enää samaa mieltä kuin ennen lähtöäni – jos noita nyt merkillepanemiani asioita silloin edes huomasin. Ekstrovertti olen ollut aina, mutta ulkomaanvuodet toivat minuun jonkin selittämättömän lisän. Turtuukohan ulkopuolisuuden tunteeseen vai kasvaako sitä rohkeaksi sen vuoksi että hyväksyy sen itsessään? … Continue reading Outoa ulkopuolisuutta ja tuttuutta – Kirjavinkki paluumuuttajille

The little Kentuckian rebel in my Finnish mind

Kun muutin Kentuckysta takaisin Pohjois-Euroopan kylmempään ihmis-kanssakäymiseen ja säähän, päätin ottaa mukaani tavan sanoa kauniit ajatukset toisille ihmisille ääneen. Nyt paluun laineiden jo lyötyä, ollessani täysin kotoutunut takaisin pohjoiseen, huomaan että tästä päätöksestä on pidettävä kiinni yhä tiukemmin ja tietoisemmin. Olen huomannut että jos unohdan sanoa huomaamani kauniit asiat toisille ääneen, tunnen seuraukset hyvin pian: Oma maailmani muuttuu harmaaksi ja ympärillä tuntuu olevan enemmän korjattavaa kuin … Continue reading The little Kentuckian rebel in my Finnish mind

Kasvun ovi – About growing

Olen alkanut aavistella, että aikuisuuden alkaa tunnistaa siitä, että ei enää jaksa eikä halua olla kukaan muu kuin oma itsensä. Kun antaa itsensä tulla näkyviin, välittämättä miten muut tuon näkymän arvottavat. Antaa itsensä olla sellainen kuin miksi on syntynyt. Kypsäksi kai kasvaa vasta sitten, kun osaa antaa muille ihmisille ja ympäröivälle maailmallekin saman oikeuden. Kun ymmärtää että sitä enemmän kärsii, mitä kiivaammin yrittää vääntää maailmaa … Continue reading Kasvun ovi – About growing

What if these are the good old days?

Ihmisellä on taipumus jatkuvasti tähdätä johonkin. Se on hyvä asia, sillä muutenhan voisimme vain luovuttaa elämän edessä. On tärkeää olla matkalla johonkin – ammatilliseen erikoisosaamiseen, rahan säästämiseen suurempaa tarkoitusta varten, talon tai ihmissuhteen rakentamiseen, kunnon kohottamiseen; Mikä nyt kenellekin missä tilanteessa on tärkeää. Mutta usein, kun saavutamme määränpäämme, se ei tyydytäkään sillä tavoin kun olimme kuvitelleet. Kun pääsemme tavoitteeseemme, haluamme enemmän tai seuraavaa. Me emme … Continue reading What if these are the good old days?